Tunnin tekstit: voi poikia

  Perustaa perhe tai olla perustamatta, pohtia sopivatko verbit perustaa ja hankkia johonkin niin pyhään. Työntää vaunuja ja nauttia, nielaista sormus ja nauttia. Ostaa talo ja nauttia omasta, vuokrata toiselta ja nauttia vapaudesta. Perustella helppoudella, vapaudella lähteä. Olla kuitenkin lähtemättä. Kävellä maisterina ulos toukokuiseen tyhjyyteen ja luottaa siihen että jotain tulee. Kirjoittaa ilmaan satoja hakemuksia, keskittyä täysillä käsillä olevaan […]

Tunnin tekstit: leikitään kuollutta

  Ravintolan ovi käy, kaupungin häly pulppuaa sisälle. Tunnistan ryhtisi kauimmaisesta pöydästä saakka. Ääriviivat jotka piirtyivät kahden kevään ajan sänkyni reunoille ja vielä silloin tällöin aamuöisiin valveuniin. Niistä öistä en kerro kenellekään. Katsoimme toukokuisena iltapäivänä rappukäytävän lattiaa, sitten toisiamme, tarjosin kantoapua, sinä hymyilit ja sanoit pärjääväsi. Sovimme pitävämme yhteyttä, yhtä. Kiitin koska en muuta osannut, […]

Tunnin tekstit: kuiskaa minulle vielä

  Elokuu Viinilasin kylkiin painautuneista sormenjäljistä pystyi päättelemään että olimme istuneet siinä jonkin aikaa. En tiennyt mihin olin katsonut, mutten ainakaan kelloon tai silmiisi. Äänesi oli pehmeä ja vahva, anteeksipyytelemätön mutta ei ylimielisellä tavalla. Näytit siltä kuin olisit voinut pyrähtää lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja minulle se kaikki oli hyvällä tavalla vähän liikaa. Puhuit rakkaudesta […]

Tunnin tekstit: miehiä

  Mies tarttui kysyen lanteisiini ja etsi silmistäni lupausta. Minä tartuin ovenkahvaan ja etsin anteeksipyyntöä. En tiedä sainko, en ehtinyt jäädä odottamaan. Oli mies jonka kaunista sukunimeä sovitin. Lupasin miettiä asiaa, mutta mietin vain kuinka kauan on kohteliasta odotuttaa. Kieltäydyin kohteliaasti. En tarjonnut omaani. Ruotsin risteily, värikkäitä drinkkejä (2-5 kpl), venyvä keskustelu, nokkela mies ja […]