Kun Maria kertoi kuolevansa, päiviini syntyi uudenlaisia ajatuskulkuja. Hän avasi lähtönäkymän, kertoi kuinka ajan merkitys korostuu ja sitten katoaa, kuin horisontin nielaisema valo. Syiden kysely on ajanhukkaa. Kysymykset faksautuvat tyhjyyteen ja jäävät painovoimattomuuden pyörteisiin vailla vastauksia. Ei siksi että vastaukset eivät enää ehtisi perille, vaan siksi ettei niitä ole olemassa. (Tässä vaiheessa tekstiä huomaan, kuinka vaikeaa on […]
Tapaninpäivän iltana katson elokuvaa, jossa päähenkilö sairastuu parantumattomasti, käy pikakelauksella läpi eletyn elämänsä ja sitten kuolee. Draamankaari on klassinen, elementit aina samat: toivo, hyväksyntä, valmiiksi tuleminen. Viimeiseen asti kamppaillut päähenkilö kuulee huonot uutiset ja tulee sinuiksi kuolemansa kanssa yhdessä yössä. Pitkälliseen sairastamiseen liitetään usein jaettu tunnustus kaiken päättymisestä. Hitaan kuoleman kaari on kerronnaltaan identtinen; […]
Haluaisin puhua sinusta kuin olisit vielä tässä. Et ole. Sinusta tulee muisto. Aamut, armolliset unohduksen sekunnit heti heräämisen jälkeen. Ensimmäinen silmäys – ainoa kevyeksi jäävä – paperinohut hetki ennen muistamista. Ja heti seuraavassa hetkessä kaikkialle tulvan lailla leviävä epätoivo, mykäksi tekevä pakokauhu. En pääse luoksesi enää – en elävänä, enkä mitä todennäköisimmin kuolleenakaan. […]
