All posts tagged: hetket

Oheistoimintaa

Jätä kommentti
ajattelen / Elämä / Matkat / Mielipide

Viereisellä radalla seisovan junan keulassa on taivasta kohti levinnyttä verta. Mietin onko se eläimen vai ihmisen. Elokuu tuntuu alkaneen kuukausia sitten. Meri tuoksuu joka kerta yhtä vieraalta. Istun laivassa kohti Seiliä, kylkeeni painautuu pieni unelias koira, meri keinuttaa, aallot syntyvät ja kuolevat samaan tahtiin. Joku lukee hiljaa ääneen. Ohi lipuu merenpinnasta kohoavia kalliosaaria. Mietin, heräävätkö saarilla asuvat joka aamu tajuamaan kuinka erityistä sellainen, tuollainen, on. Samassa hetkessä tajuan kristallinkirkkaasti, etten olisi tässä jos minulla olisi […]

Surun kesyttäjä

Jätä kommentti
ajattelen / Elämä

Albumin kuvien reunoilla seisoi naisia joista kukaan ei oikein osannut sanoa. Kun osoitin naisia yksitellen, heistä muistettiin vain elämänmittainen suru. He kiehtoivat minua, naiset joilla ei ollut aikomustakaan etsiä syitä kohtalosta tai tehdä vastarintaa sille. Surusta tuli heille luonteenpiirre, kuin päättäväisyys tai ilo. He tuntuivat kantavan tuntematonta taakkaansa yllättävän kevyesti; hymyilivät hääkuvien takariveissä, kasvoillaan luutunutta aikaa. Kun jokin puhkaistaan äkisti, repeämästä pulppuaa asioita kauan, vielä silloinkin, kun muut ovat pysähdykseltään jatkaneet. Ja lopulta, määrittelemättömän ajan […]

Kirjoittamisesta ja rajoista

comments 4
ajattelen / Elämä / kirjoittaminen

Olen pyöritellyt kysymyksiä ja ajatuksia jotka tuntuvat pulpahtavan pintaan joka ikinen kevät. En tiedä miksi tai miten lisääntyvä valon määrä korreloi itsemäärittelyn tarpeeni kanssa, mutta jokin yhteys näillä on. Talven jäljiltä ääriviivat on ikään kuin piirrettävä uudelleen, kun lumi ei enää peitä. Palaan kysymyksiin kirjoittamisesta sekä siitä mikä on totta. On tehtävä selväksi itselleni – ja muille – että tämä kaikki on ja ei ole totta. Tulkintaa, yksipuolista, minun näkemääni sekä paljon sellaista jota olisin […]

Tammelan puistokatu

Jätä kommentti
ajattelen / Elämä

Kaupungin keskustassa puretaan taloa. Pihdit pilkkovat työläästi betonisten parvekkeiden seiniä kuin paksua paperia. Parvekkeet irtoavat puolikkaina laatikkoina vaivattoman näköisesti, mikä saa epäilemään talojen kestävyyttä ylipäänsä. Ihmiset pysähtyvät risteyksen reunoille katsomaan. Talo on ruma ja sieluton, mutta se on ollut siinä aina. On mahdotonta kuvitella maisemaa ilman sitä. Kaikki ovat hiljaa. Ihmiset hymyilevät, en tiedä mille. Jaetulle hetkelle kai. Toisilleen tuntemattomat täplittävät kadun harvakseltaan. Joku jatkaa matkaa, joku tulee tilalle, kuin hetkeen sidotusta sopimuksesta. Lähtijöiden ja […]

Naiset rannassa

comments 7
ajattelen / Elämä

Istuskelen penkeillä enemmän kuin ennen. Järvi on herännyt. Kuin joku olisi yötä vasten kuorinut pintajännitteen yhdellä varovaisella repäisyllä. Kimmeltää. Ajattelen naista joka käveli toissatalvena syvyyksiin ja löytyi vasta keväällä näihin aikoihin. Jostain syystä ajattelen naista usein. Matkaa järvelle. Joulukuista iltaa. Metsittynyttä rantaviivaa. Ensimmäistä kastunutta askelta. Uppoamista. Pimeyttä, kylmää, jään alla raskaana liikkuvaa vettä. Eniten ajattelen epäröintiä, oliko sitä. Joku kikattaa lähellä. Viereisen puun runkoa vasten istuu kaksi pientä tyttöä. Toinen tytöistä ottaa kömpelösti pois kengän, […]

Keuhko

comments 4
Elämä / kirjoittaminen

Keinujen vierestä löytyi luumunvioletti linnun keuhko. Otin sen käteeni ja tein kissankieppejä päiväkodin tyhjällä pihalla. Kuolema kiehtoi minua, sen vääjäämättömyys ja ympärille kiedottu hiljaisuus. Jokin ihmisten tavassa väistellä aihetta sai minut etsiytymään vimmaisesti sen äärelle. Kuorin lapsen vilpittömyydellä vuosien kerrostamaa hiljaisuutta, raotin sitä, esitin keittiön nurkasta kysymyksiä asioista joista oli jo päästetty irti. Katonrajassa viipyili muistoja joissa en ollut läsnä, aikaa johon en ylettänyt. Lyhyistä vastauksista oli pääteltävissä, että nyt ei ollut hyvä hetki. Moottoritien […]

Suden kevät

comment 1
ajattelen / Elämä

  Valon venyttämiä, ikuisuudelta tuntuvia iltapäiviä. Ajatuksia jotka eivät löydä loppuaan, kysymyksiä jotka jäävät laiskana kiertämään ilmaan uurtuvaa kehää. Palaavat illalla ohuesti reunoiltaan hioutuneina. Muuttumattomina. Haluaisin huutaa korttelin keskellä vain kuullakseni kuinka terävänä ääni kaikuu. Sanat säilyttävät hiljaisuudessa tarkan muotonsa tavallista kauemmin, kimpoilevat suljetuista ovista. Halkaisemme huomisen ja kevään ja juhannuksen irti, siirrämme sivuun. Luovumme futuurista. Emme siksi ettei sitä enää olisi, vaan siksi ettemme yletä siihen. Puhe ja ajatukset taipuvat konditionaaliin. Mitä tekisin jos […]

Täältä tänne

comments 2
ajattelen / Elämä

Arjen ääriviivat kapenevat päivä päivältä, tulevat lähemmäs, rajaavat pois ensin yksittäisiä asioita, ajatuksia. Sitten kokonaisuuksia. Kevään. Juhlat peruuntuvat. Matkat. Puheeseen pesiytyy ehtolauseita. Ensin ne lisätään keskusteluiden loppuun, hajamielisesti, varmuuden vuoksi. Kolme päivää myöhemmin ehto rytmittää jokaista alkavaa ajatusta. Tulevaisuus alistuu nykyhetkelle ja me suljemme ovet. Aika halkeaa. Kaikki hiljenee, tyhjenee. Pysähtyy. Aurinko paistaa ja me katsomme sitä ikkunoiden läpi. Vedet Venetsian kanavissa kirkastuvat. En ole varma olemmeko ahdistuneempia pandemiasta vai siitä ettemme ole vapaita. Ei […]

Juhlissa

comment 1
ajattelen / Elämä

  Valot syttyvät ennen neljää. Ilta juoksee tottuneesti vastaan. Kuin joku kupertaisi kätensä kuukausiksi kaupungin ylle. On noin kuukausi jouluaattoon. Juhlissa joku nojautuu lähemmäs ja kuiskaa salaisuuden jonka painoa on vaikea arvioida. Tanssilattian reunalla puolituttu pysäyttää kertoakseen miten ihana olen. Vastaan kiitos samoin, vaikken tunne häntä. Pyöreän pöydän toisella puolen joku pohtii sangriakannun tilaamista. Minä mietin lähtemistä. Puhe hidastuu. Keskustelu kiertää itsensä ympäri yhä uudelleen ja uudelleen. Joku käyttää puhuessaan liikaa lainausmerkkejä. Joku pyytää jäämään. […]

Kuinka unohtaa marraskuu

comments 4
ajattelen / Elämä

Ennen ajattelin, että marraskuussa on aika levätä ja horrostaa, käpertyä itseensä ja olla vaatimatta maailmalta mitään. Antautua tihenevälle pimeälle, luopua vastarinnasta ja antaa pimeän nielaista. Uskoa ensilumeen. Tarkentaa katseensa mustuutta puhkoviin värivaloihin ja pyrkiä parhaansa mukaan välttelemään ajatusta siitä, että kaikki tämä on vasta alkua. Että olemme vasta pimeän suulla. Pari vuotta sitten tein ihmiskokeen ja ajastin vuoden suurimman ja tärkeimmän projektin marraskuulle. Vastoin kaikkia odotuksia, se oli menestys. Kun vuoden lopun voi jo kurottamalla […]