Tuntemattomiksi tulleet

  Törmäämme toppatakeissamme Prisman lehtihyllyllä ja arvomme kumpi tervehtii ensin. Kävelemme toistemme ohi tervehtimättä. Vielä kuusi vuotta sitten huusimme toistemme korvanjuureen narikkajonossa. Nyt painamme katseemme ratkaisevalla hetkellä ja teeskentelemme olevamme yksin. Niin se tapahtuu. Me loittonemme. Juurrumme toisiin ihmisiin ja kaupunkeihin joihin emme kymmenen vuotta sitten osanneet itseämme kuvitella ja joista kymmenen vuoden päästä haluamme pois. […]

T: Iskä

  Aina kirjoittaessani jotain melankolista ja rakkauteen liittyvää – fiktiotakin – sama tapahtumaketju toistuu. Isäni laittaa viestin, jossa näennäisen huolettomasti kysyy kuulumisiani. Hän tekee kaiken sen niin tutusti, niin varovasti, kuin pelkäisi rikkovansa ainoan tyttärensä. Ensin hän odottaa noin vuorokauden. Sitten kysyy. Ehkä ajattelee etten huomaa asioiden keskinäistä suhdetta. (Rakastan sinua isä.) Useimmiten vastaan ylikorostetun […]

Tunnin tekstit: kuiskaa minulle vielä

  Elokuu Viinilasin kylkiin painautuneista sormenjäljistä pystyi päättelemään että olimme istuneet siinä jonkin aikaa. En tiennyt mihin olin katsonut, mutten ainakaan kelloon tai silmiisi. Äänesi oli pehmeä ja vahva, anteeksipyytelemätön mutta ei ylimielisellä tavalla. Näytit siltä kuin olisit voinut pyrähtää lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja minulle se kaikki oli hyvällä tavalla vähän liikaa. Puhuit rakkaudesta […]

Kielenhuoltoa kaikkensa menettäneille

  Haluaisin puhua sinusta kuin olisit vielä tässä. Et ole. Sinusta tulee muisto.   Aamut, armolliset unohduksen sekunnit heti heräämisen jälkeen. Ensimmäinen silmäys – ainoa kevyeksi jäävä – paperinohut hetki ennen muistamista. Ja heti seuraavassa hetkessä kaikkialle tulvan lailla leviävä epätoivo, mykäksi tekevä pakokauhu. En pääse luoksesi enää – en elävänä, enkä mitä todennäköisimmin kuolleenakaan. […]

Syöpä suoraan sanoen

Ihmiset kysyvät mitä minulle kuuluu ja minä vastaan että kaikkea. En aina hyvää, koska ei kenellekään kuulu aina hyvää. Isäni jää eläkkeelle ja lähettelee aurinkorannalta kuvia vesiliukumäistä. Tiukka toukokuu vaatii veronsa niin yöunista kuin vapaa-ajasta, mutta nautin täysin rinnoin työstäni. Poljen aamuisin töihin onnellisena onnellisuudestani. Asunnon pinnat täyttyvät sijoilleen unohtuneista asioista ja pölystä, on kesä ja […]

Oodi terapialle

  Käyn läpi vanhoja papereita ja törmään terapialausuntooni. Tuntuu kuin kaikesta siitä olisi ikuisuus. Neljä vuotta sitten en osannut kuvitella päivää jona en laskisi sisäänhengityksiä. Tuolloin ajattelin että kaikki se pintaan noussut kuona värjäisi mieleni ikuisesti keskiharmaaksi ja määrittelisi minut lopunikääni, enkä koskaan olisi muuta kuin selittämättömän surullinen nainen. Kuinka kaukaiselta se kaikki yhtäkkiä tuntuu. […]

Seikkailijattarien sukua

  Lapsena kuuntelin tarinoita suvun naisista. Suorapuheisista, suurpiirteisistä, hieman levottomista seikkailijattarista. Heitä ihailin; naisia joilla ei ollut aikomustakaan elää kuten elää piti, saatika pyydellä nyt joltakulta anteeksi. He näkivät valtarakennelmien taakse ja pyyhkivät siveyssäännöillä pienen eteisensä lattiaa, elelivät kuten parhaaksi näkivät, tajusivat jo tuolloin ettei tänne synnytä normien täytteeksi keskikäyrillä kulkemaan. Naisia joiden lauseet eivät […]

Ajan kaipuu

  Etsin koneen uumenista kuvituskuvaa tekstille, vaikka tiedän tasan tarkkaan että likimain kaikki kuvat on jo moneen kertaan käytetty. Nousen ja tartun hajamielisesti kameraan, kuljen huoneesta toiseen levottomana ja yritän etsiä kiinnostavia kuvakulmia joita ei olisi vielä puhkikuvattu. Kierrettyäni asunnon kolmeen kertaan ympäri, luovutan ja kaivan kaapinperältä ulkoisen kovalevyn jonne muutama vuosi takaperin tuuttasin lähes […]

No emmekä soittele

  Törmään kadulla vanhaan tuttuun. Missä viimeksi näimme, ai onko siitä jo niin kauan! Klassikkotilanne: asetan itseni välittömästi altavastaajaksi tilanteessa jossa kumpikaan ei ole soitellut. Katson ohi, olen kaivavinani laukunpohjalta jotain, törmään kalenteriin ja ehdotan kahvia. Pyydän anteeksi vaikken ole pahoillani, ehdotan parin viikon päähän alkuiltaa jona voisimme keinotekoisesti mahduttaa itsemme osaksi toistemme jo täysiä elämiä. Olishan […]

Äite

  Minun on vaikeaa kirjoittaa äidistäni äitienpäivänä. Ei siksi ettenkö rakastaisi häntä ja hänen tapaansa olla äiti – päinvastoin. Toukokuun toisen sunnuntain sellofaanisirkus ja kaunofontilla kirjoitetut kiitokset ovat vain niin kaukana siitä mitä haluan omasta äidistäni sanoa. Niinpä sanon sanottavani tänään, kun edellisestä äitienpäivästä on kulunut 288 vuorokautta ja päiviä seuraavaan on 77. Olen toki […]