All posts filed under: Elämä

”No niin” mies sanoi

23 elokuun, 2019
by Laura Tähkävuori
comments 6
ajattelen / Elämä / Mielipide / Suhteet

”No niin, no niin” mies keskeyttää naurahtaen, kun puhun palkkaeroista ja patriarkaatista. ”Käyt taas aivan ylikierroksilla” hän jatkaa, ja ympärillemme laskeutuu outo, heikosti latautunut hiljaisuus. Hän on ystäväni. Olen käynyt näitä keskusteluita väsymättä ja väsyen vuosia. Hinkkaamme kupliamme vereslihalle saakka, ja joskus luovutamme suosiolla. Minun ei tarvitse lähteä minnekään puolustamaan ajatuksiani; riittää että käyn töissä, terassilla, kirjastossa ja kuntosalilla. Minun ei tarvitse etsiä eri mieltä olevia. Elän heidän kanssaan, heidän ympäröimänään. Olemme ystäviä, sukulaisia, kollegoita. Välillämme […]

2017 – 2019

18 elokuun, 2019
by Laura Tähkävuori
comments 6
ajattelen / Elämä / kirjoittaminen / Suhteet

2017 Istun ystäväni kanssa kahvilassa. Hänellä vaaleanroosa neule, kaunis pyöreä vatsa ja tukala olo. Minulla vain tukala olo. Ystäväni sanoo että minun on kirjoitettava. Suljettava blogi ja keskitettävä voimavarani ja aikani kirjaan. Vastaan etten halua kirjoittaa kirjaa, eikä minulla ole tarinaa. Syömme sulhaspiirakoita ja vaihdamme aihetta.   Jatkan blogia ja todistelua siitä ettei minulla ole sanottavaa. Tukala pitkittyy, kroonistuu osaksi olemustani. En tunnista syytä sille miksi kävelen vähän kumarassa ja puhun aiempaa vähemmän.   2018 […]

Katse

13 elokuun, 2019
by Laura Tähkävuori
Jätä kommentti
Elämä

Keskipäivän tienoilla kävelen läpi kadunkulman, joka on yksi rakkaimmista, mutta johon enää harvoin päädyn. Kulmassa istuu poika työhaalareissa. Katson kiharaa tukkaa jolla on eittämättä oma tahto ja jota jokainen haluaa koskea. Poika nostaa katseensa sylistään ja katsoo suoraan silmiini. Katse pysähtyy ja jää, kestää niin kauan että ehdin ylittää kadun ja kääntää kasvoni pois. Katseessa ei ole kysymystä tai yhtäkään tunnistettavaa tunnetta; se ei ole latautunut, ei sisällä valta-asetelmia tai huonosti tukahdettuja toiveita. Se porautuu […]

Saatot

25 heinäkuun, 2019
by Laura Tähkävuori
Jätä kommentti
Elämä

Kävelen hautausmaan vierttä kotiin, kun eksyneen oloinen pariskunta kysyy reittiä pienelle kappelille. Hautausmaa on suuri ja aikaa on vähän. Kysyjien äänessä risteilee huoli, minuutteihin pingottuu hätä ja myöhästymisen häpeä. Lähden opastamaan mustiin pukeutuneita, ja pian istun ruokaostosteni kanssa tuntemattomassa autossa matkalla tuntemattomiin hautajaisiin. Takapenkillä lepää yksi valkoinen ruusu. En tiedä heidän nimiään tai ketä he ovat tulleet hautaamaan. Surustakaan en saa selvää, se pysyttelee minulle vieraana. Kiire katkoo naisen lauseet, saa hänet kuulostamaan hajamieliseltä. Ehkä se on […]

Jakamatonta

11 heinäkuun, 2019
by Laura Tähkävuori
comments 2
ajattelen / Elämä

Kuin ohut kerros mutaa olisi kuivuttuaan murtunut pois. Jollain ihmeellisellä tavalla olen pitkästä aikaa täysin paljas. Ajatukseni eivät enää suodatu, puhun suoraan ja kohti. Tunnen rakkautta, surua ja ajoittaista vanhakantaista vihaa. Turhaudun viimeiseen, ja se tekee minut onnelliseksi. Täysin mitäänsanomattomassa hetkessä itken onnesta. Kaikki ei selity kesällä. Se selittyy ajalla. Katselen keittiön pöydällä lepääviä sitruunoita ja niiden epätodellista keltaisuutta. Olen puhunut ääneen. Lausunut asioita joita en ole aikaisemmin pitänyt ääneen sanomisen arvoisina. Krooniseksi muuttuneita ristiriitoja, […]

Hailuoto

28 kesäkuun, 2019
by Laura Tähkävuori
Jätä kommentti
ajattelen / Elämä / Matkat

Ihmiset täällä ovat ahavoituneita, iättömän näköisiä; heidän elämänsä pituutta tai epäreiluutta on mahdotonta arvioida. He käyvät jatkuvaa vuoropuhelua meren kanssa, elävät sen armoilla ja sen kanssa. He pukeutuvat pellavaan ja tuulenpitäviin vaatteisiin, ja tuntuvat kantavan tietoa jota eivät itse tunnista salaisuudeksi. Kaduilla tuoksuu meri, jota he hengittävät väsymättä vuodesta ja sukupolvesta toiseen; täyttävät keuhkonsa sillä niin, etteivät enää erota sen tuoksua. Tuulesta he puhuvat samaan tapaan kuin kiireestä sisämaassa puhutaan. Lautta saapuu Hailuotoon. Kaikki on […]

Paremmin

24 kesäkuun, 2019
by Laura Tähkävuori
comments 4
ajattelen / Elämä

Lokakuu Mikään ei ole varsinaisesti muuttunut, paitsi vuodenaika ja asunnon seinien värit. Ja jokin minussa. Väsyttävä, hahmoton hämärä kaventaa päivien merkitystä. Päivät kierähtävät itsensä ympäri, kellahtavat kyljelleen ja alkavat alusta. Istun sohvalla ja odotan. Viikot kuluvat ja minä niiden mukana. En tiedä onko tämä surua, ikävää vai vihaa, mutta toivon ettei ainakaan jälkimmäistä. Ei. En puhuisi surusta. En mistään näistä. Joten en puhu mistään. En valehtele, mutten varsinaisesti puhu tottakaan sanoessani että tässähän tämä. Niin […]

Heille jotka eivät laula

31 toukokuun, 2019
by Laura Tähkävuori
comments 8
ajattelen / Elämä

Kirjoittaa kirjeitä kuvitteellisille lapsille, lähettää ne toivolla kyllästettyyn rinnakkaistodellisuuteen. Kirjoittaa kuittien kulmiin kaunolla heidän nimiään, jotka ovat olemassa vain jos vain. Hyräillä Suvivirttä kaksion keittiössä. Kuvitella kiharat, pisamat ja selän teräväreunaisen syntymämerkin. Ohuen ihon, oudot pelot ja pitkät päivät joista väsyneenä vannoisi luopuvansa. Tummemman sektorin iiriksen reunassa. Liioitellun kivun ja matalalla lentävät saippuakuplat. Itse keksityt iltasadut ja kuumeessa valvotut aamuyöt kuun hopeoimassa huoneessa. Yrittää. Odottaa. Yrittää. Uskoa, toivoa ja jäädä kolmannesta paitsi. Vuorotella varovaisen onnen […]

Olipa kerran äiti

14 huhtikuun, 2019
by Laura Tähkävuori
Jätä kommentti
Elämä / Kirjallisuus / Kulttuuri

Kun ystäväni kertoi kirjoittavansa kirjaa äitiydestä, olin sanalla sanoen innoissani. En siksi etteikö äitiydestä olisi kirjoitettu, vaan siksi ettei siitä koskaan ole kirjoitettu näin. Tiedän olevani jäävi kehumaan ystäväni teosta, mutten ole ainoa kehujen viljelijä; kirja on otettu todella hyvin vastaan, enkä ihmettele – se on helpottava hengähdystauko keskustelussa jota leimaa vieraannuttava puolenvalinta ja periaatteellisuus. Kekkonen onnistuu kirjoittamaan ilman äitiyteen liitettäviä vastinpareja ja mustavalkoisuutta. Se ei ole laskelmoitua välinpitämättömyyttä, vaan luonnollinen tapa säilyttää minuus uppoamatta […]

Kekkostie

6 huhtikuun, 2019
by Laura Tähkävuori
comments 4
ajattelen / Elämä

Täällä kävellään vasenta reunaa, aina vasenta, tiellä josta ollaan ikivelassa Kekkoselle. Jos nyt astuisin sivuun ja kävelisin sinne, minua olisi mahdotonta löytää. Tiheän hiljaisuuden halkoo ainoana kilometrin päässä haukkuva koira sekä linnut joiden laulua en tunnista. Paitsi punatulkun, jonka laulu muistuttaa matalavireistä vappupilliä. Jossain lähellä visertää lintuparvi, mutten löydä äänen tarkkaa lähdettä ennen kuin kävelen liian lähelle; ne lehahtavat oksistoon mykkinä odottamaan ja satavat kevyenä kuurona takaisin maahan minun mentyäni. Olemme valmiita maksamaan tällaisesta hiljaisuudesta, […]