Albumin kuvien reunoilla seisoi naisia joista kukaan ei oikein osannut sanoa. Kun osoitin naisia yksitellen, heistä muistettiin vain elämänmittainen suru. He kiehtoivat minua, naiset joilla ei ollut aikomustakaan etsiä syitä kohtalosta tai tehdä vastarintaa sille. Surusta tuli heille luonteenpiirre, kuin päättäväisyys tai ilo. He tuntuivat kantavan tuntematonta taakkaansa yllättävän kevyesti; hymyilivät hääkuvien takariveissä, kasvoillaan luutunutta aikaa. Kun jokin puhkaistaan äkisti, repeämästä pulppuaa asioita kauan, vielä silloinkin, kun muut ovat pysähdykseltään jatkaneet. Ja lopulta, määrittelemättömän ajan […]

Kaupungin keskustassa puretaan taloa. Pihdit pilkkovat työläästi betonisten parvekkeiden seiniä kuin paksua paperia. Parvekkeet irtoavat puolikkaina laatikkoina vaivattoman näköisesti, mikä saa epäilemään talojen kestävyyttä ylipäänsä. Ihmiset pysähtyvät risteyksen reunoille katsomaan. Talo on ruma ja sieluton, mutta se on ollut siinä aina. On mahdotonta kuvitella maisemaa ilman sitä. Kaikki ovat hiljaa. Ihmiset hymyilevät, en tiedä mille. Jaetulle hetkelle kai. Toisilleen tuntemattomat täplittävät kadun harvakseltaan. Joku jatkaa matkaa, joku tulee tilalle, kuin hetkeen sidotusta sopimuksesta. Lähtijöiden ja […]

Istuskelen penkeillä enemmän kuin ennen. Järvi on herännyt. Kuin joku olisi yötä vasten kuorinut pintajännitteen yhdellä varovaisella repäisyllä. Kimmeltää. Ajattelen naista joka käveli toissatalvena syvyyksiin ja löytyi vasta keväällä näihin aikoihin. Jostain syystä ajattelen naista usein. Matkaa järvelle. Joulukuista iltaa. Metsittynyttä rantaviivaa. Ensimmäistä kastunutta askelta. Uppoamista. Pimeyttä, kylmää, jään alla raskaana liikkuvaa vettä. Eniten ajattelen epäröintiä, oliko sitä. Joku kikattaa lähellä. Viereisen puun runkoa vasten istuu kaksi pientä tyttöä. Toinen tytöistä ottaa kömpelösti pois kengän, […]