Juhlissa

  Valot syttyvät neljää. Ilta juoksee tottuneesti vastaan. Kuin joku kupertaisi kätensä kuukausiksi kaupungin ylle. On noin kuukausi jouluaattoon. Juhlissa joku nojautuu lähemmäs ja kuiskaa salaisuuden jonka painoa on vaikea arvioida. Tanssilattian reunalla puolituttu pysäyttää kertoakseen miten ihana olen. Vastaan kiitos samoin, vaikken tunne häntä. Pyöreän pöydän toisella puolen joku pohtii sangriakannun tilaamista. Minä mietin […]

Kuinka unohtaa marraskuu

  Ennen ajattelin, että marraskuussa on aika levätä ja horrostaa, käpertyä itseensä ja olla vaatimatta maailmalta mitään. Antautua tihenevälle pimeälle, luopua vastarinnasta ja antaa pimeän nielaista. Uskoa ensilumeen. Tarkentaa katseensa mustuutta puhkoviin värivaloihin ja pyrkiä parhaansa mukaan välttelemään ajatusta siitä, että kaikki tämä on vasta alkua. Että olemme vasta pimeän suulla. Pari vuotta sitten tein […]

Minuuttien vuosi

  Kävelen kiireessä iltojen läpi. Askelissa on levoton tahti, leikkaan risteysten yli kotiin. Jätän vastaamatta puheluihin, juoksen punaisia päin, tahallani mutta en pahalla. Aikaisemmin ajattelin ajanlaskun olevan ihmisen keinotekoinen salajuoni oman historiansa mystifioimiseksi, tapa alleviivata olematonta kontrolliamme asioiden kulkuun. Olen suhtautunut aikaan kuin mihin tahansa ihmisen keksintöön; piirrämme ääriviivat vuosille ja vuorokausille, pilkomme ne osiin ja […]

Sekoitussuhde

  Tutustuin uuteen ihmiseen. Hän kertoi käyneensä täällä, blogissa, ja lopettaneensa lukemisen heti alkuunsa. Sanoi haluavansa tutustua minuun kasvotusten. Olla luomatta oletuksia tekstieni perusteella. Tämä on tapahtunut monesti aikaisemminkin. Kompastelen tasaisesti mielleyhtymään blogin päiväkirjamaisuudesta. Unohdan, että tämä todella saatetaan tulkita kuvanani. Minäkertojani ei ole luotettava. Todellinen elämäni, minäni, tapahtuu muualla, ja siitä en jaksa raportoida […]

Yhdessä kesässä

  Valo kiristyy kupariseksi ennen katoamistaan. Silittää selkänojia, poskipäitä, talojen kylkiä, häikäisee enää harvoin. Laskeutuu valittuihin paikkoihin ja sanoo: hei sitten. Rakastan näitä pitkittyneitä hyvästejä. Päivät tummuvat reunamiltaan kohti keskustaa, kunnes jälleen on koko ajan hämärää. Siihenkin tottuu. En muista tästäkään kesästä erityisesti mitään. Tämäkin oli vuodenaika muiden välissä. Joskus mietin vaivaako minua jokin; miksi […]

Portaat

  Elokuun loppumetreillä kampus kylpee kultaisessa valossa, joka on jo taittumaisillaan kupariin. Uudet tulokkaat tunnistaa välittömästi; heidän olemuksessaan on jäänteitä abivuosista, kehnosti peiteltyä jännitystä uuden edessä. Tämä on aivan erilainen maailma. Täällä edeltäneet vuodet nollaantuvat, eikä kukaan ole kiinnostunut laudatureista. Puhe on tunnustelevaa, kasvoilla viipyilee pyöreä pehmeys. He ovat irtoamaisillaan, reunoiltaan kiinni menneessä. Kuin kypsät […]

”No niin” mies sanoi

  ”No niin, no niin” mies keskeyttää naurahtaen, kun puhun palkkaeroista ja patriarkaatista. ”Käyt taas aivan ylikierroksilla” hän jatkaa, ja ympärillemme laskeutuu outo, heikosti latautunut hiljaisuus. Hän on ystäväni. Olen käynyt näitä keskusteluita väsymättä ja väsyen vuosia. Hinkkaamme kupliamme vereslihalle saakka, ja joskus luovutamme suosiolla. Minun ei tarvitse lähteä minnekään puolustamaan ajatuksiani; riittää että käyn töissä, […]

2017 – 2019

  2017 Istun ystäväni kanssa kahvilassa. Hänellä vaaleanroosa neule, kaunis pyöreä vatsa ja tukala olo. Minulla vain tukala olo. Ystäväni sanoo että minun on kirjoitettava. Suljettava blogi ja keskitettävä voimavarani ja aikani kirjaan. Vastaan etten halua kirjoittaa kirjaa, eikä minulla ole tarinaa. Syömme sulhaspiirakoita ja vaihdamme aihetta.   Jatkan blogia ja todistelua siitä ettei minulla […]

Haaveiden historia

  Lomallani tajuan omakohtaisesti kenestä puhumme kun puhumme kesälomalla valaistuneista. Puhumme minusta. Kolmen viikon aikana liityn salakavalasti heidän joukkoonsa: asteittain, itsestäni sivussa. Aamu aamulta tajuan olevani yhä kauempana kotoa. En liiku, mutta tulen yhä tietoisemmaksi siitä etten ole edes matkalla oikeaan suuntaan. En edes katso sinne. Odotan kaukaisuudessa liikkumatta, jähmettyneenä, aivan kuin olisin vasta tajunnut […]

Imperfektin alussa (Marialle)

  Kun Maria kertoi kuolevansa, päiviini syntyi uudenlaisia ajatuskulkuja. Hän avasi lähtönäkymän, kertoi kuinka ajan merkitys korostuu ja sitten katoaa, kuin horisontin nielaisema valo. Syiden kysely on ajanhukkaa. Kysymykset faksautuvat tyhjyyteen ja jäävät painovoimattomuuden pyörteisiin vailla vastauksia. Ei siksi että vastaukset eivät enää ehtisi perille, vaan siksi ettei niitä ole olemassa. (Tässä vaiheessa tekstiä huomaan, kuinka vaikeaa on […]