Kirjoittaja: Laura Tähkävuori

Juhlissa

comment 1
ajattelen / Elämä

  Valot syttyvät ennen neljää. Ilta juoksee tottuneesti vastaan. Kuin joku kupertaisi kätensä kuukausiksi kaupungin ylle. On noin kuukausi jouluaattoon. Juhlissa joku nojautuu lähemmäs ja kuiskaa salaisuuden jonka painoa on vaikea arvioida. Tanssilattian reunalla puolituttu pysäyttää kertoakseen miten ihana olen. Vastaan kiitos samoin, vaikken tunne häntä. Pyöreän pöydän toisella puolen joku pohtii sangriakannun tilaamista. Minä mietin lähtemistä. Puhe hidastuu. Keskustelu kiertää itsensä ympäri yhä uudelleen ja uudelleen. Joku käyttää puhuessaan liikaa lainausmerkkejä. Joku pyytää jäämään. […]

Kuinka unohtaa marraskuu

comments 4
ajattelen / Elämä

Ennen ajattelin, että marraskuussa on aika levätä ja horrostaa, käpertyä itseensä ja olla vaatimatta maailmalta mitään. Antautua tihenevälle pimeälle, luopua vastarinnasta ja antaa pimeän nielaista. Uskoa ensilumeen. Tarkentaa katseensa mustuutta puhkoviin värivaloihin ja pyrkiä parhaansa mukaan välttelemään ajatusta siitä, että kaikki tämä on vasta alkua. Että olemme vasta pimeän suulla. Pari vuotta sitten tein ihmiskokeen ja ajastin vuoden suurimman ja tärkeimmän projektin marraskuulle. Vastoin kaikkia odotuksia, se oli menestys. Kun vuoden lopun voi jo kurottamalla […]

Minuuttien vuosi

comments 4
ajattelen / Elämä

  Kävelen kiireessä iltojen läpi. Askelissa on levoton tahti, leikkaan risteysten yli kotiin. Jätän vastaamatta puheluihin, juoksen punaisia päin, tahallani mutta en pahalla. Aikaisemmin ajattelin ajanlaskun olevan ihmisen keinotekoinen salajuoni oman historiansa mystifioimiseksi, tapa alleviivata olematonta kontrolliamme asioiden kulkuun. Olen suhtautunut aikaan kuin mihin tahansa ihmisen keksintöön; piirrämme ääriviivat vuosille ja vuorokausille, pilkomme ne osiin ja ripottelemme tarinamme sopiviin kohtiin. Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tiedän vain sen, etten malttaisi odottaa vuoden vaihtuvan. Tämän piti […]

Tyylin ja arvojen leikkauspisteessä

Jätä kommentti
Tyyli

  Kaupallinen yhteistyö: Store of Hope Etsin koko viime talven täydellistä neuletta. En löytänyt, en ostanut. Tähän saakka olen hankkinut neuleeni pääsääntöisesti kirpputoreilta, sillä ketjuliikkeiden materiaalilappujen sisällöissä ei ole juhlimista; villaa, silkkiä ja kashmiria on eksklusiivisimmissakin vaatteissa useimmiten vain nimellinen määrä. Kirpputorien suhteen homma on kuitenkin aina arpapeliä, ja materiaaleiltaan ja istuvuudeltaan täydellisen neuleen löytäminen verrattavissa pieneen lottovoittoon. Kompromissit koon ja istuvuuden suhteen ovatkin kirpparilöytöjen kohdalla enemmän sääntö kuin poikkeus. Kuullessani Store of Hopen lanseeraavan […]

Yhdessä kesässä

comments 2
ajattelen / Elämä / kirjoittaminen

Valo kiristyy kupariseksi ennen katoamistaan. Silittää selkänojia, poskipäitä, talojen kylkiä, häikäisee enää harvoin. Laskeutuu valittuihin paikkoihin ja sanoo: hei sitten. Rakastan näitä pitkittyneitä hyvästejä. Päivät tummuvat reunamiltaan kohti keskustaa, kunnes jälleen on koko ajan hämärää. Siihenkin tottuu. En muista tästäkään kesästä erityisesti mitään. Tämäkin oli vuodenaika muiden välissä. Joskus mietin vaivaako minua jokin; miksi aika ja sen rakentamat muistot eivät pinty minuun, miksen osaa listata asioita joita tunsin ja koin ja kävin milloinkin läpi. On […]

Portaat

comments 2
ajattelen / Elämä

Elokuun loppumetreillä kampus kylpee kultaisessa valossa, joka on jo taittumaisillaan kupariin. Uudet tulokkaat tunnistaa välittömästi; heidän olemuksessaan on jäänteitä abivuosista, kehnosti peiteltyä jännitystä uuden edessä. Tämä on aivan erilainen maailma. Täällä edeltäneet vuodet nollaantuvat, eikä kukaan ole kiinnostunut laudatureista. Puhe on tunnustelevaa, kasvoilla viipyilee pyöreä pehmeys. He ovat irtoamaisillaan, reunoiltaan kiinni menneessä. Kuin kypsät hedelmät. He seisoskelevat piireissä, istuskelevat paikoissa joissa kukaan ei muulloin istu. Senkin he tulevat oppimaan: nurmen reunustamilla portailla istutaan kerran vuodessa […]

Laiskoja hyvästejä

comments 2
Elämä / kirjoittaminen / Suhteet

Huoneeni oli asunnon suurin ja viilein. Välimeren talvi oli kylmempi kuin olin osannut kuvitella. Hän ei tullut kertaakaan käymään luonani. Kuukausien kuluessa tajusin toivovani ettei hän edes ehdottaisi sitä. Viimeiset viikot pakkasin hajamielisesti tavaroitani ja mietin miten ottaa esiin se tosiasia ettei meistä tulisi tämän onnellisempia, eikä se riitä. Lähtöpäivän aamuna kämppis jäi itkemään parvekkeelle. En ymmärtänyt mitä hän itki; aikaa joka oli mennyt vai aikaa jota ei enää tulisi. Minä halusin vain kotiin eroamaan. […]

”No niin” mies sanoi

comments 6
ajattelen / Elämä / Mielipide / Suhteet

”No niin, no niin” mies keskeyttää naurahtaen, kun puhun palkkaeroista ja patriarkaatista. ”Käyt taas aivan ylikierroksilla” hän jatkaa, ja ympärillemme laskeutuu outo, heikosti latautunut hiljaisuus. Hän on ystäväni. Olen käynyt näitä keskusteluita väsymättä ja väsyen vuosia. Hinkkaamme kupliamme vereslihalle saakka, ja joskus luovutamme suosiolla. Minun ei tarvitse lähteä minnekään puolustamaan ajatuksiani; riittää että käyn töissä, terassilla, kirjastossa ja kuntosalilla. Minun ei tarvitse etsiä eri mieltä olevia. Elän heidän kanssaan, heidän ympäröimänään. Olemme ystäviä, sukulaisia, kollegoita. Välillämme […]

2017 – 2019

comments 6
ajattelen / Elämä / kirjoittaminen / Suhteet

2017 Istun ystäväni kanssa kahvilassa. Hänellä vaaleanroosa neule, kaunis pyöreä vatsa ja tukala olo. Minulla vain tukala olo. Ystäväni sanoo että minun on kirjoitettava. Suljettava blogi ja keskitettävä voimavarani ja aikani kirjaan. Vastaan etten halua kirjoittaa kirjaa, eikä minulla ole tarinaa. Syömme sulhaspiirakoita ja vaihdamme aihetta.   Jatkan blogia ja todistelua siitä ettei minulla ole sanottavaa. Tukala pitkittyy, kroonistuu osaksi olemustani. En tunnista syytä sille miksi kävelen vähän kumarassa ja puhun aiempaa vähemmän.   2018 […]

Katse

Jätä kommentti
Elämä

Keskipäivän tienoilla kävelen läpi kadunkulman, joka on yksi rakkaimmista, mutta johon enää harvoin päädyn. Kulmassa istuu poika työhaalareissa. Katson kiharaa tukkaa jolla on eittämättä oma tahto ja jota jokainen haluaa koskea. Poika nostaa katseensa sylistään ja katsoo suoraan silmiini. Katse pysähtyy ja jää, kestää niin kauan että ehdin ylittää kadun ja kääntää kasvoni pois. Katseessa ei ole kysymystä tai yhtäkään tunnistettavaa tunnetta; se ei ole latautunut, ei sisällä valta-asetelmia tai huonosti tukahdettuja toiveita. Se porautuu […]