Kirjoittaja: Laura Tähkävuori

Tammelan puistokatu

Jätä kommentti
ajattelen / Elämä

Kaupungin keskustassa puretaan taloa. Pihdit pilkkovat työläästi betonisten parvekkeiden seiniä kuin paksua paperia. Parvekkeet irtoavat puolikkaina laatikkoina vaivattoman näköisesti, mikä saa epäilemään talojen kestävyyttä ylipäänsä. Ihmiset pysähtyvät risteyksen reunoille katsomaan. Talo on ruma ja sieluton, mutta se on ollut siinä aina. On mahdotonta kuvitella maisemaa ilman sitä. Kaikki ovat hiljaa. Ihmiset hymyilevät, en tiedä mille. Jaetulle hetkelle kai. Toisilleen tuntemattomat täplittävät kadun harvakseltaan. Joku jatkaa matkaa, joku tulee tilalle, kuin hetkeen sidotusta sopimuksesta. Lähtijöiden ja […]

Naiset rannassa

comments 6
ajattelen / Elämä

Istuskelen penkeillä enemmän kuin ennen. Järvi on herännyt. Kuin joku olisi yötä vasten kuorinut pintajännitteen yhdellä varovaisella repäisyllä. Kimmeltää. Ajattelen naista joka käveli toissatalvena syvyyksiin ja löytyi vasta keväällä näihin aikoihin. Jostain syystä ajattelen naista usein. Matkaa järvelle. Joulukuista iltaa. Metsittynyttä rantaviivaa. Ensimmäistä kastunutta askelta. Uppoamista. Pimeyttä, kylmää, jään alla raskaana liikkuvaa vettä. Eniten ajattelen epäröintiä, oliko sitä. Joku kikattaa lähellä. Viereisen puun runkoa vasten istuu kaksi pientä tyttöä. Toinen tytöistä ottaa kömpelösti pois kengän, […]

Keuhko

comments 4
Elämä / kirjoittaminen

Keinujen vierestä löytyi luumunvioletti linnun keuhko. Otin sen käteeni ja tein kissankieppejä päiväkodin tyhjällä pihalla. Kuolema kiehtoi minua, sen vääjäämättömyys ja ympärille kiedottu hiljaisuus. Jokin ihmisten tavassa väistellä aihetta sai minut etsiytymään vimmaisesti sen äärelle. Kuorin lapsen vilpittömyydellä vuosien kerrostamaa hiljaisuutta, raotin sitä, esitin keittiön nurkasta kysymyksiä asioista joista oli jo päästetty irti. Katonrajassa viipyili muistoja joissa en ollut läsnä, aikaa johon en ylettänyt. Lyhyistä vastauksista oli pääteltävissä, että nyt ei ollut hyvä hetki. Moottoritien […]

Suden kevät

comment 1
ajattelen / Elämä

  Valon venyttämiä, ikuisuudelta tuntuvia iltapäiviä. Ajatuksia jotka eivät löydä loppuaan, kysymyksiä jotka jäävät laiskana kiertämään ilmaan uurtuvaa kehää. Palaavat illalla ohuesti reunoiltaan hioutuneina. Muuttumattomina. Haluaisin huutaa korttelin keskellä vain kuullakseni kuinka terävänä ääni kaikuu. Sanat säilyttävät hiljaisuudessa tarkan muotonsa tavallista kauemmin, kimpoilevat suljetuista ovista. Halkaisemme huomisen ja kevään ja juhannuksen irti, siirrämme sivuun. Luovumme futuurista. Emme siksi ettei sitä enää olisi, vaan siksi ettemme yletä siihen. Puhe ja ajatukset taipuvat konditionaaliin. Mitä tekisin jos […]

Täältä tänne

comments 2
ajattelen / Elämä

Arjen ääriviivat kapenevat päivä päivältä, tulevat lähemmäs, rajaavat pois ensin yksittäisiä asioita, ajatuksia. Sitten kokonaisuuksia. Kevään. Juhlat peruuntuvat. Matkat. Puheeseen pesiytyy ehtolauseita. Ensin ne lisätään keskusteluiden loppuun, hajamielisesti, varmuuden vuoksi. Kolme päivää myöhemmin ehto rytmittää jokaista alkavaa ajatusta. Tulevaisuus alistuu nykyhetkelle ja me suljemme ovet. Aika halkeaa. Kaikki hiljenee, tyhjenee. Pysähtyy. Aurinko paistaa ja me katsomme sitä ikkunoiden läpi. Vedet Venetsian kanavissa kirkastuvat. En ole varma olemmeko ahdistuneempia pandemiasta vai siitä ettemme ole vapaita. Ei […]

Hapetta

Jätä kommentti
Elämä

Iltapäivisin koulusta päästyäni juoksin kotiin jotta saisin olla hetken aikaa yksin. Kävin kyljelleni sängylle, auringon lämmittämään kohtaan. Katsoin kellosta aikaa. En koskaan aloittanut kesken minuutin. Aloitin aina nollanollasta. 57, 58, 59, Vedin keuhkot täyteen ilmaan ja pidätin. Sekunnit kertyivät verkkaisesti toistensa päälle, katkoviiva muutti muotoaan tahdissa. 26, 27, 28, Kerrostalojen seinissä kaikui läheiseltä työmaalta kantautuva äänimerkki. Pahaenteisesti tihenevä piippaus päättyi matalaan, mitäänsanomattomaan jylinään. Hiljaisuus. 59, 01, 02, Aurinko hävisi pilven taakse. Valokulmio katosi alavartalon päältä […]

Mykkyydestä

comments 2
Elämä

On vuoden ensimmäinen päivä ja olen täällä. En luvatakseni turhia, en sanoakseni mitään vallankumouksellista. Vuoden ensimmäisiin päiviin liittyy hiljaista idealismia josta minäkin haluan osani, josta käsin tätä kirjoitan. Luulen että jotain on tapahtumassa täällä, blogimaailmassa. Jokin on muuttumassa, taittumaisillaan kohti loppuaan ehkä. En osaa sanoa. Kaikki kytkeytyy kuvitteelliseen henkilökohtaiseen, ajatukset, puheenaiheet ja elämäntilanteet kiertävät alati tiivistyvää kehää. Keskustelu vaimentuu. Yllätyn yhä harvemmin. Kuinka kauan jaksamme lukea kuratoitua kuvausta jonkun toisen elämästä? Kuinka kauan jaksamme nostella […]

Juhlissa

comment 1
ajattelen / Elämä

  Valot syttyvät ennen neljää. Ilta juoksee tottuneesti vastaan. Kuin joku kupertaisi kätensä kuukausiksi kaupungin ylle. On noin kuukausi jouluaattoon. Juhlissa joku nojautuu lähemmäs ja kuiskaa salaisuuden jonka painoa on vaikea arvioida. Tanssilattian reunalla puolituttu pysäyttää kertoakseen miten ihana olen. Vastaan kiitos samoin, vaikken tunne häntä. Pyöreän pöydän toisella puolen joku pohtii sangriakannun tilaamista. Minä mietin lähtemistä. Puhe hidastuu. Keskustelu kiertää itsensä ympäri yhä uudelleen ja uudelleen. Joku käyttää puhuessaan liikaa lainausmerkkejä. Joku pyytää jäämään. […]

Kuinka unohtaa marraskuu

comments 4
ajattelen / Elämä

Ennen ajattelin, että marraskuussa on aika levätä ja horrostaa, käpertyä itseensä ja olla vaatimatta maailmalta mitään. Antautua tihenevälle pimeälle, luopua vastarinnasta ja antaa pimeän nielaista. Uskoa ensilumeen. Tarkentaa katseensa mustuutta puhkoviin värivaloihin ja pyrkiä parhaansa mukaan välttelemään ajatusta siitä, että kaikki tämä on vasta alkua. Että olemme vasta pimeän suulla. Pari vuotta sitten tein ihmiskokeen ja ajastin vuoden suurimman ja tärkeimmän projektin marraskuulle. Vastoin kaikkia odotuksia, se oli menestys. Kun vuoden lopun voi jo kurottamalla […]

Minuuttien vuosi

comments 4
ajattelen / Elämä

  Kävelen kiireessä iltojen läpi. Askelissa on levoton tahti, leikkaan risteysten yli kotiin. Jätän vastaamatta puheluihin, juoksen punaisia päin, tahallani mutta en pahalla. Aikaisemmin ajattelin ajanlaskun olevan ihmisen keinotekoinen salajuoni oman historiansa mystifioimiseksi, tapa alleviivata olematonta kontrolliamme asioiden kulkuun. Olen suhtautunut aikaan kuin mihin tahansa ihmisen keksintöön; piirrämme ääriviivat vuosille ja vuorokausille, pilkomme ne osiin ja ripottelemme tarinamme sopiviin kohtiin. Nyt en enää tiedä mitä ajatella. Tiedän vain sen, etten malttaisi odottaa vuoden vaihtuvan. Tämän piti […]