Oheistoimintaa

Jätä kommentti
ajattelen / Elämä / Matkat / Mielipide

Viereisellä radalla seisovan junan keulassa on taivasta kohti levinnyttä verta. Mietin onko se eläimen vai ihmisen.

Elokuu tuntuu alkaneen kuukausia sitten.

Meri tuoksuu joka kerta yhtä vieraalta. Istun laivassa kohti Seiliä, kylkeeni painautuu pieni unelias koira, meri keinuttaa, aallot syntyvät ja kuolevat samaan tahtiin. Joku lukee hiljaa ääneen. Ohi lipuu merenpinnasta kohoavia kalliosaaria. Mietin, heräävätkö saarilla asuvat joka aamu tajuamaan kuinka erityistä sellainen, tuollainen, on.

Samassa hetkessä tajuan kristallinkirkkaasti, etten olisi tässä jos minulla olisi muita vaihtoehtoja. Kuinka moni meistä olisi? Merireitit on myyty täyteen päiviksi eteenpäin. Olen haaveillut matkasta saaristoon niin kauan kuin muistan, ja silti tiedän että mikäli aika olisi erilainen, olisin jossain muualla. En tiedä missä, mutten todennäköisimmin tässä.

Äkisti puhjennut kollektiivinen uteliaisuus kotimaata kohtaan tuntuu räikeän päälleliimatulta. Jonotamme museoihin, mökkeihin ja majakoihin, täytämme metsät, tyhjennämme tienvarsikioskit. Minäkin.

Jokin äkkirakastumisessa tuntuu irvokkaalta. Perustavanlaatuinen ajatus siitä, että olemme ansainneet lähteä ja nähdä, kanavoituu kansanvaelluksena saariin, naapurikuntiin ja maan ääriviivojen tiukimpiin mutkiin. Aivan kuin olisimme avanneet silmämme kotimaalle ensimmäistä kertaa, antaneet sekundääri-Suomelle ensimmäisen aidon mahdollisuuden. Juoksutamme sormea kartalla, löydämme läheltä pisteitä joiden olemassaololla on merkitystä vasta nyt.

Olen viettänyt joulun Betlehemissä, juonut aamukahvia Akropoliksen juurella, herännyt Jerusalemin rukouskutsuun, nukahtanut New Yorkin hälyyn. Seurannut vierasta arkea ja kadonnut sinne. Katsonut ulkopuolelta, kuunnellut kieliä ymmärtämättä niitä. Ohut ulkopuolisuus on olennainen osa kaukana olemisen kokemusta, eikä se lähes koskaan tunnu yksinäisyydeltä, vaan taittuu korkeintaan kevyeksi irrallisuudeksi.

En ole koskaan käynyt Vaasassa tai ajanut Kuusamosta pohjoisempaan. En ole käynyt saaristossa – ennen kuin nyt.

Laiva saapuu saareen. Ihmiset tiivistyvät massaksi ovien eteen.

 

Laura

 

The Author

Vapaa kirjoittaja ja ihminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s