Naiset rannassa

comments 6
ajattelen / Elämä

Istuskelen penkeillä enemmän kuin ennen.

Järvi on herännyt. Kuin joku olisi yötä vasten kuorinut pintajännitteen yhdellä varovaisella repäisyllä. Kimmeltää. Ajattelen naista joka käveli toissatalvena syvyyksiin ja löytyi vasta keväällä näihin aikoihin. Jostain syystä ajattelen naista usein. Matkaa järvelle. Joulukuista iltaa. Metsittynyttä rantaviivaa. Ensimmäistä kastunutta askelta. Uppoamista. Pimeyttä, kylmää, jään alla raskaana liikkuvaa vettä. Eniten ajattelen epäröintiä, oliko sitä.

Joku kikattaa lähellä. Viereisen puun runkoa vasten istuu kaksi pientä tyttöä. Toinen tytöistä ottaa kömpelösti pois kengän, sitten toisen. Katsahtaa ympärilleen. Uskalluksestaan voitonriemuisena riisuu sukat. Painaa paljaan jalkapohjan koleaa nurmikkoa vasten, kasvoillaan varovaisen voitokas ilme. Tässä keväässä on lisääntyvän valon mukana puhjennutta pelkoa. Ei voi olla varma mitä varoa. Ei kai kuitenkaan aivan kaikkea.

 

Laura

 

The Author

Vapaa kirjoittaja ja ihminen.

6 Comments

  1. Tämä on mulle ensimmäinen kevät todella pitkään aikaan kun lisääntynyt valo ei ole herättänyt pelkoa tai edes uupumusta, tai ainakin huomattavasti vähemmän. On ollut muuta ajateltavaa ja valo on ollut myös helpotus, kuivat kadut ja kevyemmät kengät, että on ollut kiva olla ulkona. Tällaista en ole koskaan huhtikuussa kokenut.

    Tykkää

  2. Hei Laura! Koskettava teksti. En tiedä sen fiktiivisyydestä mutta samaistun, joskus ajattelen myös niitä askelia. Nykyään vähemmän tai vain harvoin. Siellä ei ole enää mitään minulle. 🧡

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s