Suden kevät

comment 1
ajattelen / Elämä

 

Valon venyttämiä, ikuisuudelta tuntuvia iltapäiviä.

Ajatuksia jotka eivät löydä loppuaan, kysymyksiä jotka jäävät laiskana kiertämään ilmaan uurtuvaa kehää. Palaavat illalla ohuesti reunoiltaan hioutuneina. Muuttumattomina.

Haluaisin huutaa korttelin keskellä vain kuullakseni kuinka terävänä ääni kaikuu. Sanat säilyttävät hiljaisuudessa tarkan muotonsa tavallista kauemmin, kimpoilevat suljetuista ovista.

Halkaisemme huomisen ja kevään ja juhannuksen irti, siirrämme sivuun. Luovumme futuurista. Emme siksi ettei sitä enää olisi, vaan siksi ettemme yletä siihen.

Puhe ja ajatukset taipuvat konditionaaliin.

Mitä tekisin jos voisin tai saisin.

Piipahtaisin ostamassa tulppaaneja.

Nousisin junaan.

Nostaisin maljan.

Ojentaisin jotain tippunutta.

Haaveilemme elämästä joka meillä juuri äsken vielä oli. Emme pitkittyneestä kesäromanssista tai halvasta yksiöstä. Jostain toissaviikkoisesta.

Kaupungin ääni on madaltunut, muutunut entistä vaikeammin erotettavaksi. Mutta se ei katoa. On asioita jotka eivät vain voi lakata olemasta. Asioita joiden loppua on mahdotonta kuvitella. Kaupungit. Niistä nouseva kohina.

Autiot kadut. Oletko koskaan kävellyt läpi keskustan myöhään jouluaattoiltana? Juhannuspäivän aamulla? Minkä tahansa tiistain vastaisena aamuyönä? Kaupunki on parhaimmillaan juuri silloin. Rauhaan jätettynä. Emme vain ole ennen olleet näkemässä.

 

Laura

 

The Author

Vapaa kirjoittaja ja ihminen.

1 kommentti

  1. Pingback: niin vähän on kuitenkin muuttunut – Helmi Kekkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s