Mykkyydestä

comments 2
Elämä

On vuoden ensimmäinen päivä ja olen täällä. En luvatakseni turhia, en sanoakseni mitään vallankumouksellista. Vuoden ensimmäisiin päiviin liittyy hiljaista idealismia josta minäkin haluan osani, josta käsin tätä kirjoitan.

Luulen että jotain on tapahtumassa täällä, blogimaailmassa. Jokin on muuttumassa, taittumaisillaan kohti loppuaan ehkä. En osaa sanoa. Kaikki kytkeytyy kuvitteelliseen henkilökohtaiseen, ajatukset, puheenaiheet ja elämäntilanteet kiertävät alati tiivistyvää kehää.

Keskustelu vaimentuu. Yllätyn yhä harvemmin.

Kuinka kauan jaksamme lukea kuratoitua kuvausta jonkun toisen elämästä? Kuinka kauan jaksamme nostella maljoja uusille tavaroille ja palveluille?

En usko että kauan. Voin olla väärässä. Tavallaan toivon että olen. Ehkä tulee vielä aika jolloin keskustelu on tärkeämpää kuin katselu.

Tämä on yksi syy sille miksi tämäkin paikka on hiljennyt. En enää tiedä onko tämä, blogi, oikea areena, oikea osoite puhua.

Hiljaisuudelle on muitakin syitä – tietysti. Kuten viimeisten vuosien ajan kaikessa kirjoittamassani seurannut outo kaiku, haju, kipu, joka ylsi jokaiseen tekstiin, läikkyi kaikkialle, sai kaiken kuulostamaan väkinäiseltä. Käärin tekstit huomaamattani vieraaseen viitekehykseen, jota muut eivät välttämättä huomanneet, mutta jonka tunnistin aina viimeistään seuraavana päivänä palatessani teksin äärelle. Teksti kuoli yötä vasten.

Kirjoittamisesta tuli yliharkittua, väistelevää ja sovinnaista. Näennäisen epäsuoraa.

Alkukesästä tietokoneeni sammui eikä enää käynnistynyt. Lähivuosien kuvat, tekstit ja dokumentit jäivät pimeyteen ja katosivat sinne. Tuijotin mykkänä pysyttelevää ruutua, painelin virtanappia ja olin naurettavan helpottunut.

Tietokone on edelleen pöydällä johon sen silloin jätin. Sen päälle on kerääntynyt sanomalehtiä, papereita, muutama koru.

Haluaisin lopettaa tämän kertomalla että ehkä jokin on nyt toisin. Ehkä olen löytänyt jotain. Ehkä olen. Mutta en ole naiivi: olen sanonut tämänkin monta kertaa. Tämäkin on jo sanottu.

 

Laura

The Author

Vapaa kirjoittaja ja ihminen.

2 Comments

  1. Olen miettinyt samaa, miten nopeasti blogit tulivat ja menivät. Kymmenen vuotta sitten saatoin lukea useaa kymmentä blogia, seurata päivittäin ja uppoutua tunneiksi intensiivisiin keskusteluihin. Nykyään luen enää muutamaa ja niitäkin satunnaisesti. Ehkä aika on tosiaan ajanut blogien ohi, kaikesta tullut liian siloiteltua ja tylsää. Toisaalta tuntuu, että niin käy kaikille alustoille, ihmiset katoavat ja tilalle tulevat uutiset ja kaupalliset toimijat, pitkälle kuratoidut tilit ja esitetyt elämät.

    Tämä blogi edustaa minulle jotain ”vanhaa ja hyvää”. Täällä on sellainen rauha, mitä on entistä haastavampi löytää, silti aina jotain herättelevää ja inspiroivaa. Kiitos, että kirjoitat ja kaikkea hyvää!

    Tykkää

    • Sama juttu: luin aikoinaan päivittäin montaa eri blogia ja seurasin keskusteluja aktiivisesti. Nyt jokin on muuttunut, enkä aivan saa kiinni että mikä.

      Ihanaa kuulla että täällä on säilynyt rauha. Se on ollut blogin tausta-ajatuksena alusta saakka; luoda tila jossa ajatella ajan kanssa. Kiitos että luet.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s