”No niin” mies sanoi

Processed with VSCO with b5 preset

 

”No niin, no niin” mies keskeyttää naurahtaen, kun puhun palkkaeroista ja patriarkaatista. ”Käyt taas aivan ylikierroksilla” hän jatkaa, ja ympärillemme laskeutuu outo, heikosti latautunut hiljaisuus.

Hän on ystäväni.

Olen käynyt näitä keskusteluita väsymättä ja väsyen vuosia. Hinkkaamme kupliamme vereslihalle saakka, ja joskus luovutamme suosiolla. Minun ei tarvitse lähteä minnekään puolustamaan ajatuksiani; riittää että käyn töissä, terassilla, kirjastossa ja kuntosalilla. Minun ei tarvitse etsiä eri mieltä olevia. Elän heidän kanssaan, heidän ympäröimänään. Olemme ystäviä, sukulaisia, kollegoita.

Välillämme on sokea piste jota väistelemme mukavuussyistä.

Minäkin väistän, koska en aina jaksa puhua yksin.

Aina en jaksa.

En jaksa ylläpitää hiljaisuuden ja aiheenvaihdannan katkomaa monologia, jonka loppua kaikki odottavat. Tiedän että pitäisi jaksaa. Naiset ennen meitäkin tiesivät että pitäisi. Heitä väsytti ja pelotti. Mitä menetettävää meillä on?

Feminismi on periytyvää kenttätyötä.

Luuleeko joku että me olemme feministejä koska se on hauskaa? Koska meistä on lystikästä selittää samoja itsestäänselviä asioita vuosikymmenestä toiseen?

Minulla olisi paljon muutakin tekemistä.

Näissä itsestäänselvyyksissä me olemme kasvaneet, ja niihin me olemme tottuneet. Mutta se ei tarkoita ettäkö olisimme nauttineet. Meiltä ei ole kysytty. Me emme ole osanneet kysyä. Ja nyt kun vihdoin osaamme, meille sanotaan hyväntahtoisesti no niin, no niin.

Me olemme heränneet pitkittyneestä painajaisesta. Olemme säpsähtäneet hereille, ja nyt meidän pitäisi lohduttaa itsemme uudestaan uneen.

No niin, no niin.

Se ei ole tyhmyyttä tai pahuutta. Se on kykenemättömyyttä ja totuttua tahdottomuutta tarkastella luutuneita itsestäänselvyyksiä. Se on haluttomuutta herätä. Halua venyttää lämmintä unta vielä parin sukupolven verran – kääntää kylkeä ja nukkua selin meihin.

 

Laura

 

 

6 Comments

  1. Minäkin väistän. Joskus silloin, kun olen jo törmännyt, vain välttääkseni suuremman hälyn. Toivon, että osaisin olla suorempi ja väkevämpi. Taipumaton. Hiljenen vanhemman naisen seurassa, joka kohottaa kulmiaan, on varma siitä, mitä minun tulisi tehdä. Myös tämä: Nainen huolehtii kaikesta. Työntää itsensä syrjään. Laajemmankin perheen jäsenet ovat hänen vastuullaan, kaikkien hyvinvointi, kotiperhesuku, naisten valtakuntaa. Täältä ikuisuuteen. Pojalleni ja tyttärelleni kerron vapaudesta ja tasa-arvosta mutta näkevätkö he kuitenkin minut silloin, kun väistän? Onko se tarpeeksi väkevä syy olla väistämättä? Rakkaus voisi olla se voima ja varmuus, mikä pitää paikoillaan silloinkin, kun aion väistää. Yritän löytää sanat, joilla en väistä. Pidän kiinni siitä, kuka olen ja miten ajattelen, kohteliaasti ja myötäilemättä. Sinne vain, susien syötäväksi. Go girl!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kaikista väsyttävintä on jatkuva tanssi väistelyn ja kohtisuoran puheen välillä. Puhua poliitikkona omassa elämässään, vuodesta toiseen. Siihen tottuu; on tavallista että perustelemme arvoamme ja tärkeyttämme. Se on osa puhetapaa, ja aina yhtä raivostuttavaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s