2017 – 2019

Processed with VSCO with f2 preset

 

2017

Istun ystäväni kanssa kahvilassa. Hänellä vaaleanroosa neule, kaunis pyöreä vatsa ja tukala olo. Minulla vain tukala olo. Ystäväni sanoo että minun on kirjoitettava. Suljettava blogi ja keskitettävä voimavarani ja aikani kirjaan. Vastaan etten halua kirjoittaa kirjaa, eikä minulla ole tarinaa. Syömme sulhaspiirakoita ja vaihdamme aihetta.

 

Jatkan blogia ja todistelua siitä ettei minulla ole sanottavaa. Tukala pitkittyy, kroonistuu osaksi olemustani. En tunnista syytä sille miksi kävelen vähän kumarassa ja puhun aiempaa vähemmän.

 

2018

Ystäväni palaa kirja-asiaan. Tivaa syitäni ja minä luettelen ne.

Lääkäri painaa stetoskoopin vasemman lapaluun alle ja pyytää vetämään syvään henkeä. En pysty.

 

2019

On alkukesä. Avaan vuosia seisseen tiedoston. Ensin on puolikas sivu, sitten kolme. Viidennentoista sivun kohdalla en enää vilkuile vasenta laitaa. Haluan vain kirjoittaa tämän itsestäni ulos.

Tukala olo hellittää.

Haluan pitää tekstin vain itselläni, sulkeutua makuuhuoneeseen ennen kuin meidät löydetään. En halua päästää sisään ketään, mittailla ilmeitä ja pohtia tajuavatko he.

En ole valmis yhteenkään tarkentavaan kysymykseen.

Olen juhlissa. On kesän jo häämöttävä loppu. Minulta kysytään mitä kuuluu, ja vastaan tottuneesti asian vierestä. Kysymys toistetaan ja kerron että kirjoitan sellaista…kirjan tapaista. Olen harjoitellut asian kertomista ja se hävettää joka kerta aivan yhtä paljon. (Asia jota kukaan ei kertonut: on kamalaa puhua kirjasta joka ei ole kirja. Olen mielummin puhumatta.)

 

Seuraavana päivänä makaan sängyllä ja luen ensimmäistä kertaa tekstiä ääneen.

 

Laura

 

 

6 Comments

  1. Jes Laura!! Mä luen näitä sun tekstejä myös aina ääneen, nauhoittelenkin. Ja monologina vetäsin silloin kerran teatterilavalla. Moneen taipuvat! ❤ best.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s