Haaveiden historia

Processed with VSCO with f2 preset

 

Lomallani tajuan omakohtaisesti kenestä puhumme kun puhumme kesälomalla valaistuneista. Puhumme minusta. Kolmen viikon aikana liityn salakavalasti heidän joukkoonsa: asteittain, itsestäni sivussa.

Aamu aamulta tajuan olevani yhä kauempana kotoa. En liiku, mutta tulen yhä tietoisemmaksi siitä etten ole edes matkalla oikeaan suuntaan. En edes katso sinne. Odotan kaukaisuudessa liikkumatta, jähmettyneenä, aivan kuin olisin vasta tajunnut eksyneeni ja takaisin käveleminen tekisi etäisyydestä todellisemman.

Olen seissyt vuosia rannan tuntumassa ja antanut muiden mennä, ilman ohuintakaan aikomusta seurata perässä. Olen seissyt niin pitkään, että ympärillä olleet ovat vaihtuneet vieraista tuntemattomiin.

Joskus toivoisin kadehtivani ihmisiä, jotta minulla olisi jokin syy pyrkiä jotain kohti.

Olen kätilöinyt muiden haaveita, todennut ne toteuttamiskelpoisiksi ja työntänyt tukevasti ristiselästä. Menkää te edeltä.

Ja kun hetken pideltyäni päästän irti, he kelluvat kauemmas, katsovat taakseen huulillaan kiitos.

Lapsena ristin käteni iltaisin ja luettelin listoittain hyviä asioita muille, ja sitten mahdollisimman vähän pahaa minulle ja meille. Rukoilin mikrotasolta maailmankaikkeuteen, kunnes olin saanut sanottua jälleen kerran kaiken. Kuiskailin konditionaaleja ja pelkäsin jatkuvasti unohtavani jotain tärkeää. Luomet painuivat raskaina kiinni, mutta minun oli käytävä läpi jokailtainen liturgiani, sillä en uskaltanut kokeilla mitä tapahtuisi jos en tekisi niin. Ehkä kaikki kuolisivat – tai ehkä mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. En halunnut ottaa riskiä.

Nyt makaan yön hiljentämän asunnon hämärässä ja mietin olisiko aika haluta muutakin kuin pelkkää käden ulottuvilla olevaa.

Haaveeni kulkevat keskikäyrän alareunaa; typistän niitä jatkuvasti, jotta ne mahtuisivat realismin raameihin ja tippuisivat niistä läpi. Jotta ne olisivat elinkelpoisia, jotta niillä olisi toteutumismahdollisuuksia. Jotta minulla olisi syy kertoa siitä mitä kohti olen menossa, kuinka jälleen kerran olen seisten lähes perillä.

Yläasteella ja lukiossa opinto-ohjaajat ehdottivat että ryhtyisin papiksi tai hoivatyöhön. Ei siksi että olin tyttö, vaan siksi että olin myötätuntoinen koko koulun diplomaatti. Ehkä he näkivät musteensinisinä kuultavat silmänaluseni, arvasivat että rukoilin salaa iltojeni läpi. Heidän mielestään se oli hyvä asia. Minua se vain väsytti.

Yritin selittää, että ongelman ydin on juuri siinä; ei minusta ole pelastajaksi. Tukehtuisin omaan empatiaani vuoteiden äärellä, eikä sellainen hyödytä ketään. Vähiten minua.

Päätin pitää välivuoden. Sitten toisen.

Mistä tämä kaikki tulee, miksi juuri nyt? Kaipaan kirjoittamista niin paljon että se tuntuu fyysisenä pakotuksena. En ole kirjoittanut työkseni pitkään aikaan. Olen tehnyt järkeviä töitä, hyväpalkkaisia projekteja, loogisia liikkeitä. Käynyt puhumassa urastani ja katsellut itseäni ulkopuolisten silmin. Nyökytellyt mukana.

Mutta. En. Ole. Kirjoittanut.

Ja nyt huomaan että se on ainoa asia jota haluan, ainoa asia joka tekee täydeksi ja tyydyttää minut. Vasta nyt pystyn myöntämään sen.

Haluan vain kirjoittaa.

Avaan tiedoston johon en ole koskenut neljään vuoteen, mutta johon viittaan aina kun joku kysyy ooksä koskaan miettinyt kirjoittavas kirjaa.

Kirjoitan läpi loman. Kirjoitan bussissa, maauimalassa, illalla, aamulla. Loman loppuessa minulla on pisin koskaan kirjoittamani teksti, joka kehittyy ja versoaa kuin elävä organismi. Kuin sillä olisi oma tahto ja hengityksen rytmi.

Tunnen tykyttävää tarvetta palata tekstin luo, en pyytele anteeksi päivänselvää poissaolevaisuuttani. Juon kahvia ja katson kaikesta läpi. Ajatuksiini on kasvanut uusi kerros. En ole läsnä. Olen siellä missä me joskus olimme. Kirjoitan sieltä käsin.

 

Laura

 

 

3 Comments

  1. Oi Laura! Ihan parhautta. Jään odottamaan, mitä kaikkea tästä vielä versoaakaan…

    Ja tuo viimeinen kappale. Selitän sen itse hieman toisin, mutta ymmärrän täysin tuon ajatusten uuden kerroksen. Ehkä uskaltaudun itsekin muotoilemaan asian kirjoitetuksikin tekstiksi tässä taas.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s