Jakamatonta

 

Kuin ohut kerros mutaa olisi kuivuttuaan murtunut pois.

Jollain ihmeellisellä tavalla olen pitkästä aikaa täysin paljas. Ajatukseni eivät enää suodatu, puhun suoraan ja kohti. Tunnen rakkautta, surua ja ajoittaista vanhakantaista vihaa. Turhaudun viimeiseen, ja se tekee minut onnelliseksi. Täysin mitäänsanomattomassa hetkessä itken onnesta.

Kaikki ei selity kesällä. Se selittyy ajalla.

Katselen keittiön pöydällä lepääviä sitruunoita ja niiden epätodellista keltaisuutta.

Olen puhunut ääneen. Lausunut asioita joita en ole aikaisemmin pitänyt ääneen sanomisen arvoisina. Krooniseksi muuttuneita ristiriitoja, kolmasosa-ajatuksia, ajan reunamilla vuoroaan odottavia asioita. Alkuja. Luetellut käsityksiä, joiden aika on nyt käytetty.

Huomaan tämän liittyvän johonkin suurempaan. Kyse ei ole pelkästään tunteista. Kyse on koko olemisestani. Siitä ettei jokaista ajatusta tai kuvankaunista hetkeä ole tarve jakaa. Ei edes joka kahdeksatta.

Olen synnyttänyt salaisuuksia. Ollut kertomatta kenellekään. Raivannut olemassaoloni reunamille jakamattoman alueen, jolla seison yksin.

 

 

Laura

 

 

2 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s