Matkaminuutteja

  Palaan reissusta kotiin. Olen väitellyt tärkeistä asioista läpi viikonlopun, tuulettanut aivojani ja käynyt hyviä keskusteluita ihmisten kanssa. Toisin sanoen olen tiristänyt itseni täysin kuiviin. Nyt haluaisin ennen kaikkea olla hiljaa ja yksin. Istun junan viidennessä vaunussa ja fantasioin syvästä hiljaisuudesta. Juuri nyt maksaisin mieluusti ylimääräistä tilasta, johon päästäkseen olisi sitouduttava täydelliseen mykkyyteen. Joku kikattaa […]

Hailuoto

  Ihmiset täällä ovat ahavoituneita, iättömän näköisiä – heidän elämänsä pituutta tai epäreiluutta on mahdotonta arvioida. He käyvät jatkuvaa vuoropuhelua meren kanssa, elävät sen armoilla ja sen kanssa. He pukeutuvat pellavaan ja tuulenpitäviin vaatteisiin, ja tuntuvat kantavan tietoa jota eivät itse tunnista salaisuudeksi. Kaduilla tuoksuu meri, jota he hengittävät väsymättä vuodesta ja sukupolvesta toiseen; täyttävät […]

Paremmin

  Lokakuu Mikään ei ole varsinaisesti muuttunut, paitsi vuodenaika ja asunnon seinien värit. Ja jokin minussa. Jokin väsyttävä, hahmoton hämärä kaventaa päivien merkitystä. Päivät kierähtävät itsensä ympäri, kellahtavat kyljelleen ja alkavat alusta. Istun sohvalla ja odotan. Viikot kuluvat ja minä niiden mukana. En tiedä onko tämä surua, ikävää vai vihaa, mutta toivon ettei ainakaan jälkimmäistä. […]