Alkukesä

alkukesä.JPG

 

Tytöt suihkivat ranteisiinsa makeaa hajuvettä iltojen täyttyessä pienistä aluista.

Aikahorisontti supistuu, valosta täyttyvien minuuttien laskeminen loppuu – auringon ei tarvitse enää sinnitellä. Lämpö viipyy iholla, kukaan ei tunnusta että on liian myöhä. Illat venyvät ja tihenevät samaan aikaan, saavat tuhlailemaan lupauksia joihin ei voi tai saa jäädä kiinni.

Lasin pohjalle jäänyt viini, katkeilevat keskustelut, kotiin unohtuneet avaimet.
Vastaamatta jääneet viestit, laiha kahvi, tyhjät eteiset. Yhtäkkiä mikään ei tunnu keskeneräiseltä.

Sydämensä särkeneet katsovat vihdoin silmiin.

Talon valkoviini, alkuillan nousuhumala ja viehättävä vieras naapurikunnasta. Nainen nauraa korostuneen huolettomasti, nojaa eteenpäin ja yrittää jokaisella liikkeellään vakuutella itselleen kaiken ohimenevyyttä. Ilta-aurinko värjää vastapäätä istuvan miehen kasvot epätodellisen kuparisiksi. Nainen on sanomaisillaan jotain, mutta peruu äkisti aikeensa ja pyyhkäisee suupielen nimettömällään. Leikittelee ajatuksella eikä mahda itselleen mitään. Hän taivuttaa tuoreita toiveita, vastasyntyneitä, pohtii voisiko mies olla siinä vielä syksyllä kun illat tummuvat reunoiltaan ja aamujen armo himmenee. Puolenyön aikaan nainen vaihtaa punaviiniin ja valehtelee ettei palele.

Pulu kävelee pihan poikki valosta varjoon ja pysähtyy.

Jokinen, Marttila, Suominen, Välipakka, Mäki, Toivakka.

Vieraan rappukäytävän aamuinen viileys ei ole kylmää.

 

 

Laura

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s