Kekkostie

Processed with VSCO with f2 preset

 

Täällä kävellään vasenta reunaa, aina vasenta, tiellä josta ollaan ikivelassa Kekkoselle. Jos nyt astuisin sivuun ja kävelisin sinne, minua olisi mahdotonta löytää.

Tiheän hiljaisuuden halkoo ainoana kilometrin päässä haukkuva koira sekä linnut joiden laulua en tunnista. Paitsi punatulkun, jonka laulu muistuttaa matalavireistä vappupilliä. Jossain lähellä visertää lintuparvi, mutten löydä äänen tarkkaa lähdettä ennen kuin kävelen liian lähelle; ne lehahtavat oksistoon mykkinä odottamaan ja satavat kevyenä kuurona takaisin maahan minun mentyäni.

Olemme valmiita maksamaan tällaisesta hiljaisuudesta, matkustamaan sen keskelle, lomalle omasta kohinastamme jota emme kuitenkaan osaa hylätä. Valitsemme hiljaisuuden sijaan helppouden, eikä meitä voi siitä syyttää.

Tämän tien vartta kävellessäni annan sivuun työnnettyjen ajatusten tulla luo. Ja aika usein, kuten nyt, itken lintujen laulaessa. Aina vähän yllättäen, enkä varsinaisesti ilosta tai surusta tai selkeästä syystä, mutta kaikesta siitä mikä on sivussa ja kesken.

Maisema aaltoilee.

Joku lähestyy, kohina kasvaa. Pyyhin kyyneleet ripeästi ennen kuin joku ajaa satasta ohi. Huhtikuun kirkkaus kuivaa loput.

 

Laura

 

 

4 Comments

  1. Oijoi, olipa niin ihana! Kenties onnistuin muutamaksi hetkeksi itsekin sinne Kainuuseen vaikken koskaan olekaan käynyt. Tunne ja ajatus on universaali ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s