Lukijoilleni

Processed with VSCO with f2 preset

 

Lähikuukausina olen joutunut toistuvasti kasvotusten perustavanlaatuisen ongelmani kanssa, jonka tähän saakka olen pyrkinyt systemaattisesti unohtamaan, ja muistaessani pyrkinyt systemaattisesti siirtämään mieleni sivuun. Kiitos kuuluu yksiselitteisesti teille; olette tulleet puhumaan kaupunkien kaduilla, kahviloissa ja ratikoissa, kertoneet että luette ja olette jossain siellä minne minä en täältä näe. Kun kirjoitan, en varsinaisesti kirjoita kenellekään. Usein unohdan etten ole täällä yksin. Kohtaamiset muistuttavat tästä kouriintuntuvasti; että on minä ja te, sekä siitä muodostuva jonkinlainen me.

Blogi on ollut pystyssä pian viisi vuotta. Suhtaudun siihen edelleenkin pelkkänä alustana, en ansaintakeinona. Tilastot eivät kerro minulle mitään olennaista – en tee sellaisella tiedolla mitään. Numerot ovat myynnin keino, enkä minä ole täällä myymässä.

Jos minulla olisi rahaa ja aikaa, kirjoittaisin aamusta iltaan. Mutta rahalla ja ajalla on valitettavan vahva riippuvuussuhde, jonka jyrkältä janalta etsiskelen ahdistuneena paikkaani. Olen lipunut kauas ajatuksesta jonka ympärille tulevaisuuteni vielä muutama vuosi sitten rakentui. Minulla on kiva titteli ja vakaa kuukausipalkka, mutta annan vaihtokaupassa luovuuteni siivu siivulta pois. Teen työtä jolla on tarkoitus ja tarve, mutta kaikkea leimaa ohut oheistoiminnan tuntu. Herään aamuihin levottomana, ja sama paikoiltaan nyrjähtäneisyyden tunne seuraa läpi päivän kunnes jälleen nukahdan. Aivan kuin odottaisin jotain.

Ja odotankin.

Olen pohtinut ajankäyttöäni, pyöritellyt tosissani tulevaisuuden kuvioita kirjoittamisen suhteen. Tietokoneen luonnoksissa on hilloutunut tekstitiedosto pian kolme vuotta. Konkretiaa välttelevänä kutsun sitä kokonaisuudeksi, ystäväni kutsuu sitä kirjan aluksi. Enpä tiedä. Mietin tarkkaan käytänkö repaleisen vapaa-aikani sen edistämiseen. Kaikki tämä on hyvin ongelmallista ottaen huomioon kuinka paljon rakastan kirjoittamista ja kuinka elintärkeää se olemassaoloni kannalta on. Aivan kuin ei olisi varaa hengittää.

Aika ja sen vähyys on asia jonka kanssa olen paininut viime vuodet (ja valittanut siitä monen postauksen verran), odottaen jumalallista väliintuloa, pakettiratkaisua joka raivaisi vuorokausiini tilaa kirjoittaa. Olen siirtänyt taitavasti vastuuta jollekin toiselle – älkää kysykö kenelle, en tiedä – ajatellen että vuorokauteni muuttuvat kärsivällisyyteni armosta elastisemmiksi.

Näin ei ole tapahtunut. Päinvastoin: ostin kirjoituspöydän jonka ääressä olen ehtinyt istumaan ehkä viidesti.

Lupasin itselleni että tänä vuonna asiat muuttuvat. Muutan niitä. Olen paikoiltani, ja se hiertää minua. Haluan vain kirjoittaa. Eikä minulle riitä tunti sieltä täältä. En halua kirjoittaa varastetulla ajalla.

Jotain kohti. Selvitän vielä mitä.

 

 

Laura

 

 

4 Comments

  1. Hei mua on jo pitkään pohdituttanut: mitä oikein teet työksesi? Tai millä alalla tms. Jos haluat kertoa siis. Toivon kyllä että voisit vain kirjoittaa ja kirjoittaa, olisi ihana lukea sun soljuvaa kieltäsi ja kauniita tekstejäsi vaikka kokopäivätyönä (oh I wish). Ilahdun aina kun instassa ilmoitat että oot kirjoittanut, täällä sun sivulla on aina niin jotenkin levollinen ja kivan pumpulimainen olo. ❤

    Tykkää

    1. Moi Maija! Teen työkseni viestintää; tällä hetkellä palkollisena, ennen freelancerina. Rakastan työtäni ja olen siinä hyvä, mutta huomaan kaipaavani luovia projektejani. Paluu freelanceriksi on myös pyörinyt mielessä – saa nähdä mitä sitä keksii!

      Ja kiitos kauniista sanoistasi. Olen aina aidosti iloinen kun kerrotte viihtyvänne täällä tekstien parissa.

      Liked by 1 henkilö

  2. Moi Laura, täällä se toinen Laura, joka on aiemminkin poukkoillut kommenttiboksissas.. Yhdyn Maijan sanoihin siitä että täällä on aina levollinen ja kivan pumpulimainen olo.

    Sinun blogin levollisuus tulee mulle ainakin juuri siitä että et kirjoita rahan takia. Voi että minua väsyttää ja kyllästyttää se että mulle ollaan nykyään joka nurkassa myymässä jotain. Täällä on ihanaa olla paossa kaikkea kaupallisuutta.

    En ole pitkään aikaan käynyt täällä, koska kaupallisuusähkyn takia vähensin rajusti Instan ja Facebookin käyttöä. Samalla vahingossa vähensin kivojen blogien lukemista. Olin oletettavasti unohtanut että blogeihin pääsee ihan vain kirjoittamalla urlin selaimeen. Kaikkea sitä.

    Tykkää

    1. Moi tuttu kaimani!

      Ihanaa että olet täällä taas. Ymmärrän todella hyvin pointtisi somen vähentämisestä. Hauska sattuma että kirjoitin samasta aiheesta juuri. Kummallinen kokonaisuus kaikkinensa.

      Toivottavasti löydät sopivan balanssin somen kanssa, ja löydät tärkeiden sisältöjen luo. Aurinkoista kevättä ja tervetuloa tänne taas kun huvittaa!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s