Huora ei ole argumentti

MissäoletLaura

 

Ilmainen neuvo toimittajaksi haluaville (ja ihmisille ylipäätään): etsiydy erimielisten seuraan ja keskustele. Opi, kysy, kuuntele. Tarkenna, kyseenalaista, vaadi perusteluita.

Raivostuakin saa. Se on ihan ok – puhummehan tärkeistä aiheista.

Noin viisitoista vuotta sitten istuin laivan diskossa, kun viereeni istahti kalju mies pilottitakissa ja maastohousuissa. Hän esitteli itsensä, minä itseni. Hän halusi tarjota drinkin ja tehdä lähempää tuttavuutta, minä halusin tietää miksi ihminen tatuoi hakaristin päähänsä. Kysyin ja kuuntelin, ja niin teki myös mies pöydän toisella puolen. Laiva halkoi marraskuun mustaa merta, ihmiset tanssivat Kaija Koota ja siinä tahmaisen tanssilattian reunalla opin kuinka paljon päinvastaisesta on mahdollista oppia.

Jos viettäisin kaiket päivät samaa mieltä olevien kanssa, minun ei tarvitsisi koskaan punnita mielipiteitäni. Kaikkien nyökytellessä ympärillä on äärimmäisen helppoa tuudittautua siihen uskoon, että pitelee taskussaan  absoluuttisen totuuden  avaimia.

Näinhän asia ei ole.

Nettiviha on kuin hajonnut vaihdelaatikko; kaasu pohjassa ykkösellä ajamista. Se on yleisesti alistuneeseen sävyyn hyväksytty, köyhästi argumentoitu vihan muoto. Polemiikin siirryttyä verkkoon termit ovat alkaneet kärsiä eroosiosta, joka näkyy tavassamme määritellä käsitteet kulloisenkin tilanteen kannalta itsellemme suotuisiksi. Sananvapauden käsite on tästä oiva esimerkki: se on karannut kattokäsitteeksi jonka alle jokaisella on oikeus tuoda lajittelemattomat ajatuksensa. Kaataa sanat sekajätteeseen, sulkea kansi ja kävellä pois taakseen katsomatta. Kasvoton kirosanoilla ruoskinta ja päällesyljentä on ok, sillä meillä on sanan- ja mielipiteenvapaus.

Se ei ole sananvapautta. Sitä kutsutaan vastuun pakoilemiseksi.

Aina kun keskustelu kääntyy yleisestä yksityiseen, ilmiöstä ihmiseen, jokainen on häviäjä. Keskusteluiden kommenttiketjujen sulkeminen ei ole ennakkosensuuria – se on väsyneen välituntivalvojan vihellys.

On olemassa lukematon määrä naisia joiden kanssa olen perustavanlaatuisesti eri mieltä monista asioista. He ovat ystäviäni, sukulaisiani, tuttuja ja tuntemattomia. Eikä yksikään heistä ei ole huora.

Keskustelun synonyymi ei ole käännyttäminen. Väittely ei ole vittuilua. Suora ei ole huora.

 

Laura

 

 

18 Comments

  1. Kysyn sinulta, ihmiseltä ihmiselle. Selvästi Nykäseen liittyvien tekstien kommentointi toi tämän aiheen esille. Kyseisessä tekstissä oli vihaisten kommenttien lisäksi paljon asiallisia vastakommentteja, tuoden esille sen että valtaosa ihmisistä pitivät koko kirjoitusta mauttomana ja siitä seurannutta selvennys -blogiviestiä (miksikä sitä nyt voisi oikeastaan kutsua) pidettiin myös mauttomana, koska se vaikutti vähättelevältä ja itsensä mainostamiselta monien silmissä.

    Vastakommentteihin hädin tuskin tuntui kiinnittyvän mitään huomiota vaikka keskustelua haettiinkin. Sen sijaan jokaiselle yksinkertaiselle huora -kommentille pistettiin show pystyyn.

    Joten kysynkin tässä nyt, oliko Helmen blogikirjoitus millään tapaa mauton sinun silmissä? Näitkö vastakommentit pelkkänä turhana vihanpurkauksena kansalaisilta, jotka haluaa päästä huorittelemaan? Oliko moraalinen sotku pelkästään ’vihakommenttien’ aikaansaannos? Oliko vastaan kommentoijat sokeita jollekin totuudelle? Kumpi on oikeastaan nettikiusaaja, kuolleesta ihmisestä mustamaalaminen vai vihaiset kommentit siihen?

    Tykkää

    1. Olet oikeassa: keskustelusta löytyi myös asiallisia kommentteja. Asiattomuus on tässä tapauksessa selvästi tulkinnanvaraista, mutta itse määrittelen asiattomiksi kommentit, joissa kirjoittajaa haukutaan, vähätellään tai hänestä tehdään mutu-olettamia. Asialliset kommentit, jotka eivät sortuneet mihinkään edellämainituista, olivat Kekkosen tapauksessa selvästi marginaalissa. On lähes mahdotonta käydä rakentavaa keskustelua murto-osan kanssa, kun suurin yleisö sylkee päälle ja vaatii vastausta kommentteihinsa, jossa ei oikeastaan edes kysytä mitään. Tämäkin on mielenkiintoinen ilmiö.

      Alkuperäisen tekstin kanssa olin osittain eri mieltä. Sisällön allekirjoitan pääpiirteittäin, mutta julkaisemisen ajankohta oli tilanteen kannalta liian tuore. Ongelmallisinta tässä on jyrkkä joko-tai-ajattelu, mihin keskustelu lopulta useimmiten näissä tapauksissa kaatuu; ei ole olemassa yhtä totuutta, pelkkää hyvää tai huonoa ihmistä, sokeita ja kaikkitietäviä. Näkökulmia on monia, ja juuri niistä meidän pitäisi pystyä keskustelemaan – ilman huorittelua tai tappouhkauksia.

      Tykkää

  2. Minä toivoisin Helmin lukevan ensimmäisen ja neljännen kappaleen ajatuksella. Mielestäni ajankohta hänen ”keskustelun” aloitukselle oli todella tahditon ja ajattelematon. Sinänsä uutisoinnin ongelmista ja vaikenemisen kulttuurista jne. olen pitkälti samaa mieltä Helmin kanssa. Minusta tuntuu myös erittäin oudolle, että jos hän halusi keskustella, niin miksi hän vastasi ainoastaan samaa mieltä oleville ja muutamalle haukkujalle. Ne kommentit joissa yritettiin tuoda esiin erilaisia näkökulmia ja jotka olisivat vieneet keskustelua eteenpäin jätettiin vaille huomiota. Mitä on yksipuolinen keskustelu tai keskustelu samanmielisten kanssa? Tylsää ja näköalatonta, oman mielipiteen pönkittämistä. Minä olisin mielelläni käynyt keskustelua, mm. siitä miksi uhrin näkökulmasta on hyvin ongelmallista, jos lähisuhdeväkivallan tekijä leimataan pahaksi ihmiseksi joko kuoleman jälkeen tai ennen sitä. Olen seurannut blogiasi kauan Laura ja juuri siksi että rakastan kykyäsi ajatella, nähdä ja ymmärtää asioita. Usein puet kauniiksi sanoiksi ne asiat, joita minä ajattelen. Joten en voi ymmärtää, jos et tällä hetkellä näe, mikä kaikki Helmin keskustelunavauksessa meni pieleen erityisesti omaisten kannalta. Ja jos katsotaan yleisellä tasolla, niin kannattaa miettiä, mikä estää uhria puhumasta? Se ei suinkaan aina ole häpeä tai pelko. Tai pelko kyllä mutta ei suinkaan omasta turvallisuudesta. Asioista täytyy voida keskustella kaikki huomioiden myös väkivallantekijä, vain silloin kaikki voittavat. Nykyinen musta-valko ajattelu ei auta uhria eikä rikoksen tekijää. Kaikki kärsivät ja vaikeneminen on ja pysyy. Ja minä en edes tiedä mitä tästä kaikesta ajattelet eikä minun tarvitsekaan. Ehkä sait kiinni ajatuksistani. Ainut tapa ymmärtää asoita, on kyetä tarkastelemaan niitä oman laatikkonsa ulkopuolelta ja keskustelu on hedelmällisintä, kun se saa ajattelemaan uudessa valossa. Sävyt huomaa yleensä vasta silloin, kun on itse kokenut ja nähnyt paljon.

    Tykkää

    1. Sen verran vielä kommentoitava, että luin vastauksesi Thanosille vasta oman tekstini jälkeen ja viimeinen kappale onkin sitä, mitä yritin itsekin sanoa. Sen sisältö olisi tärkeä muistaa jokaisen. Tuntui että tässä Helmin kommenttiboksissa molemmilla ”puolilla” oli hyvin jyrkkä kuva ja stereotypia toisen ”puolen” edustajasta, vaikka kukaan ei tiennyt toisesta yhtä kommenttia enempää.

      Olisi tärkeää oivaltaa myös, että heidänkin kanssaan voi keskustella, jotka eivät osaa/ole oppineet keskustelemaan. Somessa tämä on toki haasteellisempaa, mutta kasvokkain tämä vaatii vain toisen kuuntelemista ja hänen näkemistään yksilönä. Töidenikin puolesta olen huomannut, että aika harvassa on ihmiset, joiden kanssa ei lainkaan kykene keskustelemaan, jos vaan itse suhtautuu toiseen kunnioittavasti ja mielenkiinnolla eriävästä mielipiteestä huolimatta. Taitavia keskustelijoita on valitettavasti hyvin vähän, joten kannatta pitää mieli avoinna kaikille. Ihminen on hyvin mielenkiintoinen, kun sille vain antaa aidon mahdollisuuden.

      Tykkää

      1. Hei Malla, ja kiitos paljon näistä kommenteista ja ajatuksista.

        Olen samaa mieltä, että ehdottomasti kannattaa keskustella myös heidän kanssaan jotka ovat eri mieltä. Ensimmäisen tekstini kohdalla blogiini tuli tunnissa yli sata raivoisan vihaista huutoa joista 98% keskittyi haukkumaan minua ihmisenä. En yksinkertaisesti voi lähteä sellaiseen mukaan, enkä halua että omalla nimelläni olevalla alustalla annan tuollaiselle ”puheelle” mahdollisuuden, siksi poistin tekstin. Ja sen takia, että blogini oli linkattu sivustoille jotka itse koen uhkaaviksi ja pelottaviksi.

        Toisen tekstin kommentteihin, joissa on myös fiksuja ja reilusti krittiisiä avauksia, en ole ehtinyt vielä vastaamaan koska minulla on ollut todella paljon töitä ja olen myös pienen vauvan kanssa äitiyslomalla.

        Tällaisen vihan saaminen osakseen myös säikäyttää ja tulee tunne, että haluaa hetkeksi vetäytyä ennen kuin keskustelua jatkaa, niiltä osin kun se on mahdollista. Omalle kohadalleni ei tällaista ole koskaan sattunut ja tarvitsin oikeasti hetken hengähdystauon. Lisäksi myös henk koht sähköpostiini tuli vihaisia viestejä ja blogissani levitettiin toisien Helmi Kekkosten yhteystietoja. Kaikki tämä on ahdistavaa ja hämmentävää, eikä tunnu heti siltä että ah, alanpa nyt rakentavasti keskustella aiheesta lisää.

        Tekstini julkaisemisen ajankohdasta olen edelleen eri mieltä teidän, ja suurimman osan kanssa. Koska tekstini käsitteli ennen kaikkea median roolia ja vastuuta, halusin nostaa sen esille silloin kun asia nimenomaan oli esillä. Kahden viikon tai kuukauden päästä tilanne on jo aivan eri, ja voin vannoa että näiden syytösten tilalle olisi tullut ”miksi enää kaivelemaan vanhoja” tai olisin saanut etsiä jokaisen tekstin esiin uudestaan, nyt ne olivat kaikkien nähtävillä. Koska tekstini käsitteli mediaa ja koska kritisoin mediaa, ei matti nykästä, ei sillä oikeasti ole mitään tekemistä matin omaisten loukkaamisella tai matin maineen pilaamisella, matti kun aivan itse oman maineensa rakensi.

        Uhrin vaikenemisen ja puhumisen vaikeudesta ja moniulotteisuudesta keskustelen mielläni jos sellaisen kommentin blogistani löydän.

        Tykkää

      2. Hei Helmi,

        Luin juuri molemmat vastauksesi ja vastaan tänne rauhallisemmalle puolelle. Olen alusta asti ymmärtänyt, mistä halusit keskustella ja siitä on tärkeää herättää keskustelua. Edelleen olen sitä mieltä, että erityisesti omaisten kannalta ajankohta oli huono. Onneksi voimmekin olla erimieltä tästä asiasta. Ensimmäinen tekstisi oli myös hieman hyökkäävän oloinen. Jos olisit tuonut asian esille tällä tavalla kuin näissä vastauksissasi niin uskoisin, että vastaanotto olisi ollut erilainen. Olen todella harmissani puolestasi siitä, minkä ryöpytyksen sait niskaasi. Tämänkin takia ajankohta oli minusta väärä, koska aikaa oli kulunut liian vähän järkevälle keskustelulle.

        Toiseen vastaukseesi viitaten haluan sanoa, että olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että ihminen on kokonaisuus ja hänet pitää muistaa kokonaisuutena. Tässä tulemme kuitenkin siihen ongelmaan, moni ei näe eikä edes halua nähdä kokonaisuutta. Ymmärrys ihmisen keskeneräisyyttä kohtaan ei riitä. Me emme ole virheettömiä, kun meistä tulee aikuisia. Kun lapsi lyö, huomioidaan monet tekijät, jotka siihen johtivat. Kun aikuinen lyö, todetaan, että aikuisen ei kuulu toimia noin. Eikä tietysti kuulukaan, mutta kun se keskeneräisyys ei poistu meistä, kun täytämme 18. Me olemme menneisyytemme (jopa sukupolvien menneisyyden) ja nykyisyytemme summa. Kaikille meille ei ole annettu samanlaisia eväitä elämään ja osa meistä joutuu käsittelemään niitä asioita päivittäin. Se ei tee meistä silti vain pahoja/hyviä, viisaita/tyhmiä jne.

        Uhrin kannalta ongelma on toisinaan se, että ihmiset haluavat luokitella ja arvottaa toisia ihmisiä. Uhri saattaa haluta suojella väkivallantekijää, koska ymmärtää ettei asiasta kyetä keskustelemaan asiallisesti. Uhrille saattaa joissain tilanteissa väkivallantekijä olla myös se kaikista rakkain ja maailman huolehtivin ihminen, aidosti. Silloin uhri ei halua puhua, koska tietää, että joskus elämässään virheen tehnyt ihminen leimataan/teilataan ”julkisesti”. Silloin kaiken käsittely jää uhrille itselleen kanettavaksi. Virheiden pitäisi mahtua aidosti meidän elämään, eikä niistä saisi tulla ihmistä lopun elämää (ja vielä kuoleman jälkeenkin) määrittävä asia. Kyllä minä soisin, että jokaisen kohdalla keskitytään siihen hyvään. Virheisiin täytyy sitten suhtautua niin, että pyritään ymmärtämään miksi. Se on keino välttää niitä jatkossa. Kasvua, kehitystä ja muutosta ei voi tapahtua, jos sille ei anneta mahdollisuutta. Yleensä tämä lähtee liikkeelle ymmärryksestä.

        Tämä jako meihin/teihin, hyviin/pahoihin estää myös rikoksen tekijää puhumasta/hakemasta apua. Otetaan esimerkki vaikka perhelehdistä, siellä neuvotaan, että ”ei se mitään, vaikka haluat heittää itkevän vauvan seinään, ei se mitään vaikka haluat lyödä kiukuttelevaa taaperoa, kunhan et toimi näin.” Mitäs sitten kun joku on jo toiminut, ollut se väsynyt vanhempi, joka on mennyt liian pitkälle? Enkä siis odota vastausta tähän, vaan se mitä yritän sanoa on, että keskustelu näistä asioista menee pieleen jo siinä, jos ei ihan oikeasti pohdita syitä ja seurauksia monelta kannalta. Siitä kärsii uhrit, tekijät ja tulevat uhrit ja tulevat tekijät.

        On totta, että mitään ei voi kirjoittaa huomioimalla kaiken mahdollisen, mutta toisaalta jos edes yrittää nähdä asian monesta kulmasta ja on valmis kuuntelemaan saattaakin päätyä erilaisille urille kuin mistä lähti liikkeelle.

        Toivon sinulle kaikkea hyvää kevääseen, vauvan tuoksua ja ihania hetkiä!

        Tykkää

      3. Kiitos vastauksesta!

        Jäin vielä miettimään sitä (ja ehkä palaan tähän kokonaisen blogipostauksenkin muodossa) että jos ihmiset eivät olisi alkaneet raivota ja huutaa vaan kritisoineet tekstiäni järkevästi niin olisiko ajoitus silloinkin ollut huono? Koska tästä ihmisten reaktioiden ja minun tekstini ajoituksen rinnastamisesta tulee tunne että minä olen jotenkin vastuussa ihmisten reaktioista. Itse olen sitä mieltä ettei mikään oikeuta tuollaista käytöstä, ei ajoitus eikä mikään muukaan. Ihmisille ei puhuta tuolla tavalla.

        Ja toiseksi, luin alkuperäisen tekstini nyt uudestaan, ja kyllä, sen sävy oli hieman hyökkäävä, mutta vain ja ainoastaan mediaa kohtaan, ja seison sen takana täysin, koska olen niin turhautunut koko asiaan. Jos tuntuu siltä, laitan sen jossain vaiheessa takaisin ja toivon että se luetaan ilman tätä kummallista koko kansan surutilaa ja sen aiheuttamaa hurmosta, niin on mahdollista nähdä se mitä ja miten siinä sanon. Koska edelleen, mikään surukaan ei minun mielestäni anna oikeutta sättiä ja uhata toista ihmistä.

        Ja tähän tekijän ja uhrin käsittelyyn vielä, olen samaa mieltä ettei kaikilla ole samoja eväitä ja että vastakkainasettelu on pahasta. Sen vuoksi nimenomaan peräänkuulutin median (eli ammattitaitoisten, koulutettujen ja asiaa objektiivististi käsittelevien toimittajien) vastuuta tarkastella asioita monipuolisesti, toisin kuin tässä tapauksessa (ja niin hyvin usein väkivaltaan ja vallassa oleviin/menestyisiin ihmisiin liittyvissä jutuissa) tehtiin.

        Hyvää kevättä sulle myös, kiitos keskustelusta!

        Tykkää

      4. Kiitos vastauksesta Helmi!

        Minun mielestä ajoitus olisi silloinkin ollut huono. Luin ensimmäisen tekstisi, kun siinä oli vasta muutama kommentti. Sävy tekstissä ja ajoitus oli minun mielestäni nimenomaan omaisten kannalta huono. En haluaisi lukea kyseistä tekstiä jonkun tuntemattoman kirjoittamana samana päivänä, kun oma läheiseni olisi kuollut. Se on mielestäni ihan hienotunteisuutta ja kunnioitusta sellaisia kohtaan, jotka jäävät kaipaamaan. Ehkä minä sitten ajattelen liikaa toisten ihmisten tunteita. Voi hyvinkin olla etten vain tajua sitä, että voin kirjoittaa mitä haluan kantamatta huolta siitä, tuntuuko se jostain toisesta oman kriisinsä keskellä pahalta.

        Ja jos taas ajatellaan ihmisten reaktioita, niin tietenkään et ole niistä vastuussa. Ja niin ei tule todellakaan kenenkään käyttäytyä, mutta jotkut käyttäytyy. Ei ole kyse siitä. On vaan hyvä huomata, että erilaisella lähestymistavalla saattaa saada aikaan erilaisia reaktioita. Ja silloin keskustelu on lienee hedelmällisempi. Ja ennen kaikkea jos haluaa herättää asiallista keskustelua mistä tahansa asiasta, on mielestäni ihan perusteltua miettiä, mikä on paras ajankohta saada niitä vastareaktioita, mitä haluaa saada. Ja jos haluaa saada sen isomman yleisön huomion, eikö vain saman miehisten kanssa keskustella, niin silloin kannattaa ehkä miettiä sen ison yleisön mielentilaa.

        Haluaisin vielä sanoa sen, jos ei ole jo käynyt ilmi, että minä en puolustele kyseistä ihmistä. Parisuhde- ja perheväkivaltaa työn ja yksityiselämän kautta nähneenä tiedän mitä se on. Tässäkin tuntui että blogisi vastaajat ajatteli, että sinun puolellasi olijat ovat henkilöä vastaan ja vastustajat ovat kaikki hurmoksessa ja puolustavat kyseisen henkilön mennyttä käytöstä. Minun elämääni ei suoraan sanottuna ihan hirveästi tämä uutinen hetkauttanut mihinkään suuntaan. Mutta on ihmisiä, joiden elämän isoimpia menetyksiä hän oli. Ihan heitä ja heidän tunteitaan tässä ajattelin.

        Vuorovaikutus on aina kaksisuuntainen tie, ja mitä enemmän ottaa sitä vastapuoltakin huomioon, niin sitä enemmän voi saavuttaa myös itse. Kaikki voittavat. Näin minä asian näen.

        Tykkää

      5. Ja sen verran vielä jatkan, että miksi kansan suru on kummallinen? Olet viitannut tähän ennenkin. Olisiko se suru vähemmän kummallista, jos joku toinen julkkis olisi kuollut? Kenties joku joka ei ole ollut tuomittuna mistään? Eikö väkivaltaa tehnyttä ihmistä saa surra? Minua valitettavasti häiritsee todella paljon teksteissäsi nämä: ”hän on itse pilannut maineensa” ”kummallinen kansan suru” ”hurmostila” jne. Samaan aikaan sanot, että virheet täytyy hyväksyä osaksi ihmistä. En nyt oikein pääse samalle aaltopituudelle kanssasi. Hän on ollut menestynyt urheilija ja ”koko kansan” idoli, niin minun mielestä on ihan ymmärrettävää, että hänen kuolema saa aikaan surua ja järkytystä. Siitäkin huolimatta ettei itselleni tule mitään tunneryöppyjä.

        Hyvä aina myös muistaa että väkivallan tekijän ja uhrin lisäksi on myös ne kaikki muut. Kaikki muut ihmiset joilla on omanlainen suhde tekijään. Ja jotka joutuvat rakentamaan/ylläpitämään suhdetta tietäen ettei toinen ole virheetön. Tästäkin saisi ihan oman keskustelun aikaan 😀

        Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta, joka olisi toki ollut paljon helpompi käydä kasvotusten! 😊

        Tykkää

      6. Tai ei jotka ”joutuvat rakentamaan/ylläpitämään” vaan joilla on tai tulee olemaan suhde (siis mikä tahansa suhde) rikoksen tekijään. Heidänkin elämän kannalta tämä vastakkainasettelu on vahingollista. Huoh, olisi niin paljon helpompi keskustella kuin kirjoittaa.

        Tykkää

    2. Hyvää pohdintaa ja tärkeitä huomioita.

      Ehdin lukemaan alkuperäisen tekstin heti uunituoreena, ennen kuin yhtäkään kommenttia oli kirjoitettu. Seuraavan kerran palasin asian äärelle illalla, kun ensimmäinen teksti oli ehditty poistaa. En siis tiedä millainen myräkkä ensimmäisen tekstin kommenttiosiossa käytiin, ja mikä oli Helmin vastaustiheys. Toisen tekstin kohdalla ymmärrän närkästyksesi vastaamisen yksipuolisuudesta.

      Kirjoittamisessa (varsinkin mielipidekirjoittamisessa) piilee aina suuri riski; kun asettuu puhumaan toisen näkökulmasta, äänellä jota ei välttämättä itse edusta, piilee suuri yleistämisen – ja mustavalkoisuuden – riski. Olen tunnistavinani tässä taustalla myös sen ajatuksen, että puhutaan heikkojen ja sorrettujen (tässä yhteydessä väkivallan uhrien) puolesta, koska he eivät kykene tai uskalla. Mutta kuten totesit, puhumattomuuden syyt eivät ole aina yksiselitteisiä. Julkisessa keskustelussa – ja elämässä ylipäätään – on pyrittävä eroon jyrkästä ehdottomuudesta. Vain sitä kautta voimme keskustella aidon dialogisesti, eikä kumpikaan ääripää pääse teroittumaan. Tästä tapauksesta opimme, että meillä jokaisella on tässä vielä opittavaa.

      Tykkää

      1. Kirjoitamme näköjään samaan aikaan. 🙂
        Kyllä näin minäkin ajattelen ja ajattelin, että puolustushan tämä oli. Ja tarkoitus oli hyvä. Mutta kuten todettu kaikki ei ole niin yksiselitteistä.

        Pahoittelut myös tästä kielellisestä ulkoasusta. Kiireessä olen kirjoitellut, niin virheitä on ja kappalejaot tekemättä. Tämän takia rakastan niitä keskusteluja ja toisten kirjoittamia tekstejä 😉

        Kiitos vastauksestasi ja valoisaa kevättä!

        Tykkää

      2. Kappas – kommentoimme tosiaan lähes samanaikaisesti!

        Juuri tämänkaltaista keskustelun pitäisi olla; haastavaa, kyseenalaistavaa, perusteluita penäävää ja kuuntelevaa. Tämä oli ilo.

        Kiitos Malla kun luet – ihanaa että olet ollut jo pitkään mukana. Hyvää alkavaa kevättä!

        Tykkää

    3. En jostain syystä saa vastattua tuohon ”meidän keskustelun” jatkeeksi niin laitan tähän.

      Minun on tässä tapauksessa hyvin vaikea asettua katsomaan tätä asiaa kansallisen surun ja/tai hurmion kannalta, koska se on itselleni aivan vieras käsite, ja on joka kerta, ei ole eroa siinä kuka kuollut on, en esim kokenut sitä omaksi tai tutuksi mauno koivistonkaan kuollessa. Kirjoitin instagraminkin puolelle etten halua koskaan nostaa ketään sankariksi oli kyseessä sitten kuolema tai kultamitali, ajattelutapa on itselleni epämiellyttävä. Siksi kuvailin niitä kuten kuvailin. Vieroksun muutenkin kaikkea kollektiivista, ja asioiden tunteminen yhteisöllisesti on epämiellyttävää. Minun maailmassani se on outoa, aivan kuten sinulle on outoa se, että minulle yhteiskunnallinen keskustelu on tärkeämpi kuin loputon hienotunteisuus, varsinkin kun oma tekstini ei (edelleenkään) ollut edesmennyttä loukkaava.

      Ja olen myös sitä mieltä, että tässä on kyseessä paljon isompi asia kuin matti nykänen, että tämä ryöpytys jonka sain osakseni oli hyvin pieniltä osin lähtöisin syvästä surusta ja paljon enemmän siitä netissä vellovasta naisvihasta joka leimahtaa ilmiliekkeihin etenkin silloin kun on kyse parisuhdeväkivallasta naisen näkökulmasta ja/tai kirjoittamana. Ei se ole suru joka saa huutamaan huoraa ja natsia ja hirviötä ja saastaa ja kuolemaa, se on jokin ihan muu. Tämä(kin) oli yksi niistä asioista joista tässä oli minun mielestäni kyse ja siksi on mielestäni suht turha miettiä tekstini saaman palautteen suhdetta sen julkaisuajankohtaan, tälle keskustelulle se kun ei ole koskaan hyvä tai suotuisa, ja kysymykseni onkin että miksi? Miksei väkivallasta voida keskustella? Ja edelleen, miksei (vaikka heti kuoleman jälkeenkin) voida myöntää että ihmisessä on monta puolta?En ole koskaan ymmärtänyt tätä, enkä myöskään sitä kuoleman jälkeistä glorifiointia, kenenkään kohdalla. Siten en halua itseäni muisteltavan enkä läheisiäni muistella. Toisin sanoen, kun sanot ettet halua tukea jakoa hyviin ja pahoihin, niin minä en halua tehdä sitä koskaan, en kuolemankaan yhteydessä, ja minun mielestäni tässä tapauksessa tapahtui juuri se jako, yhtäkkiä matti nykänen olikin vain reilu jätkä ja sankari.

      Ja se, että on itse maineensa rakentanut liittyi siihen miten moni minulle kommentoi että minä olen nyt loannut hänen maineensa vaikka samalla huudetaan että miksi jankutan asioita jotka kaikki jo tietävät. Tässä ei ole mitään logiikkaa. Matti Nykänen eli miten eli ja se elämä toi hänelle sen maineen joka hänellä oli, ei minulla ole sen kanssa mitään tekemistä. Virheet ovat ehdottomasti osa ihmistä ja niistä pitäisi voida keskustella. Niistä keskusteleminen ei ole tuomitsemista eikä lokaamista.

      Ja kuten sanoit, täytyy hyväksyä ne kaikki muut siinä ympärillä. Myös ne, jotka ovat eri mieltä kuin suurin osa, joiden tulokulma on toinen.

      mutta joo, tästä riittäisi juttua vaikka miten pitkälle 🙂

      Tykkää

      1. Kyllä kyllä, olen niin monesta asiasta kanssasi täysin samaa mieltä esim. Keskustelun tarpeesta ja tuosta naisvihasta.
        Siinäkin olen ihan samanlainen, etten ole esimerkiksi koskaan fanittanut ketään. Se on minusta outoa. Voin kyllä ihailla, vaikka jonkun tapaa kirjoittaa kauniisti, mutta minulla ei ole ollut koskaan idolia.

        Ymmärrän, että ajattelemme eri tavalla. Tämä juttuhan lähti siitä, kun kommentoin ensimmäiseen tekstisi vastaukseen, jossa kysyit ”miksi kuolleesta ei saisi puhua pahaa.” Eli sinänsä en ajatellut kommentoida edes koko tekstiä, vaikka koin sen sävyn ja ajankohdan hieman pieleen menneenä. Eli sinänsä tämä keskustelu on jo rönsynnyt aivan turhankin pitkään ja eri aiheesta kuin mistä edes keskustelua halusit herättää.

        On kuitenkin ollut mielenkiintoinen keskustelu ja aina on avartavaa vaihtaa mielipiteitä. Toivottavasti kaikki uhkailu, loukkaukset yms. ovat jo loppuneet. Ihan kamalaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Tsemppiä ja pidä keskustelua yllä jatkossakin. Olen välillä myös Instasta seurannut kirjavinkkejäsi, vaikka en seuraajasi olekaan. Kiitos niistä!

        Tykkää

      2. Samaa mieltä, virkistävää suorastaan! Pitkät keskustelut rönsyineen ovat parhautta toisen niistä pitävän kanssa. Kiitos siis sinulle myös!😊

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s