Kuulomuistista

Processed with VSCO with f2 preset

 

Vuoden viimeisinä päivinä kierrän jälleen järveä.

Spotify on luonut listan vuoden aikana eniten kuuntelemistani kappaleista. Kuunnellessani listaa käyn läpi taakse jääneitä hetkiä, tunteita ja ihmisiä – kappaleita jotka olen ehtinyt ja ehkä yrittänyt unohtaa.

Yritän tavoittaa adjektiivia joka summaisi tämän viimeisiään vetelevän vuoden. Vaivalloisesti hengittäen se haukkoo, on enää ohuelti kiinni kapeasta kulmasta, ennen kuin keskiyön tienoilla repeää irti ja muuttuu menneeksi. Yritän hahmottaa sitä ja sen vaikutuksia.

Olen aiemminkin kertonut, etten koskaan oppinut kirjoittamaan päiväkirjaa. Nykyhetken naiivius hävetti, ajatukset sykkivät keskeneräisinä. Tunteet, mielipiteiden raakileet ja lauseiden alut päivääntyivät silmissä, enkä halunnut jättää itsestäni todistusaineistoa jolla olisi ainoastaan huumoriarvoa.

Yritin toki. Aloitin monet kerrat, mutta ryhdyin joka kerta valehtelemaan viimeistään viidennen lauseen kohdalla. Kirjoitin asioista niin kuin toivoin niiden olevan, pysyin hädin tuskin totuuden kyljessä. Lopulta revin jokaisen rivin.

Takaisin järven kiertämiseen ja lauluihin. Elämäni vaiheet ja niiden sävyt ovat olleet aina suoraan tulkittavissa kuuntelemastani musiikista. Soittolistat ovat pyhiä päiväkirjojani; teeskentelemättömiä, raivorehellisiä läpileikkauksia mieleni maisemiin. Kuuntelemani kappaleet korreloivat suoraan tunne-elämäni kanssa.

Luon tunnesiteitä kappaleisiin, ne vievät minut takaisin menneeksi muuttuneisiin hetkiin ja elämäntilanteisiin. Pääsen sekunneissa kiinni vuosien takaisiin hetkiin, kirkkaseen onneen, unettomiin öihin vastarakastuneena. Mutta musiikkimuisti toimii myös toisin päin; kaunis kappale tuottaa pahimmillaan vuosia haamukipuja.

Vuoden 2018 listalla risteilevät balladit ja takuuvarmat bailubiisit. Tunnistan ajatusteni kierron sävelkuluista. Kuuntelen listan läpi ja palaan vuoden varrelle. Muistot saapuvat välähdyksenomaisesti, kuin kohtauksina.

 

Iholla viipyilevä aurinko, tanssiaskeleet keittiössä, myöhäisillan uintireissut.

Humala. Hetken kestävä viaton välinpitämättömyys, hikikarpalot ohimoilla, kaupungin aamuinen tuoksu. Ei enää yhtäkään gt:tä.

Krapula.

Helteiset unettomat yöt, tyhjyyteen tukehtuminen. Ajan kirvely.

Merenranta, aamuyö, villit juhlat. (Pari teistäkin oli siellä, ehkä tunnistatte itsenne. Oli hauska tavata.)

Pitkä junamatka kotiin. Ravintolavaunu, liian pitkään seissyt kahvi, laulu jota yritin kirjoittaa – jonka olin luvannut kirjoittaa – mutten kyennyt.

Katse josta oli mahdotonta tietää kumpaa se sisälsi enemmän, anteeksipyyntöä vai -antoa.

Päivä päivältä varovaisemmaksi muuttunut valo. Pilalle venyneet ajatukset. Oheneva ikävä.

 

Kuuntelen listan läpi viitenä päivänä. Uudenvuoden aattona viimeisen kerran. Sitten teen niin kuin aina teen: luon uuden listan. 2019, prologi.

 

Laura

 

 

6 Comments

  1. Kaunis teksti. Mietin ihan samaa eilen kirjastossa kirjojen keskellä, miten niin moni selkämys ja kirjan nimi palauttaa mut tiettyihin hetkiin sekunnissa, se tuntuu hyvältä, konkretisoi ja juurettaa tehtyä matkaa jotenkin.

    Tykkää

  2. Kirjoitin monta vuotta päiväkirjoja, säännöllisen epäsäännöllisesti. Jostain syystä minun oli ihan pakko repiä päiväkirja heti kun olin saanut sen loppuun. Minulla oli siis parhaimmillaan pari kolme vuotta kestänyt päiväkirja, jonka revin heti kun viimeinen sivu tuli täyteen..

    Olen tähän asti miettinyt mistä ihmeestä se vimma tuli, mutta nyt sinä sen sanoit. Minäkään en halunnut ”jättää itsestäni todistusaineistoa jolla olisi ainoastaan huumoriarvoa”. Kaikki kirjoittamani tuntui niin naiivilta, typerältä ja tyhjänpäiväiseltä. Hirveintä varmaan on tuntea myötähäpeää itseään kohtaan..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s