Joulupiilo

  Joulut ovat viime vuosina vaihdelleet. Kaava alkoi hiljalleen rikkoutua muutamia vuosia sitten; tuli puolisoita, matkoja, eroja, vaihteleva määrä muuttuvia elementtejä. Elämää. Jouluihini kuuluu vuodesta riippuen vaihteleva määrä vaihtuvia ihmisiä. Tänä vuonna kutsuin kummisetäni meille. Marraskuinen harmaus levisi ravintolan suuren ikkunan ulkopuolella, kun heitin ehdotuksen ilmaan. Lyhyt keskustelu päättyi helpottuneeseen huokaukseen. Jouluna ja juhannuksena koordinaatit […]

Sukujuhlat

  Heilutan jalkaa musiikin tahdissa ja luon viipalekuvausta jokaisesta minuutista. Joku tanssii, joku juo liikaa, joku vaipuu ajatuksiinsa kulmapöydässä. Puhe nojaa nostalgiaan, aikaan ennen meitä. Mietin kuinka vanhaksi on elettävä saadakseen oman painaumansa jaettuun historiaan. Kuuntelen tarinaa meistä, mutten tunnista itseäni siitä. Yöllä joku paljastaa salaisuuden jonka kertoi jo vuosia sitten. Lattialla risteilee askeleita ja […]

Raollaan

  Kävelen alkuillan läpi kotiin. Keskustan häly tasaantuu ja hiljenee, ikkunoiden valo puhkoo pimeää. Kolme vuotta sitten selasimme osoitteita ja kaupunginosia ja neliömääriä. Typistimme haaveita, siirsimme ajatuksissamme elämää kartalla ja pysäytimme sormen sopivaan kohtaan. Rakensimme paikkamme parittomista palasista ja päätimme että tässä on kotimme.  Kävelin huoneissa, avasin vesihanan ja totesin että käy. Mittailin mielessäni etäisyyksiä. […]