syyskuu 2018

Month: syyskuu 2018

Uskot

27 syyskuun, 2018

En rukoile enää. Rukoilin läpi lapsuuteni. Ulkomuistista ja pelosta. Pelkäsin unohtaa kiittää, kaikista ja kaikesta. Pelkäsin, että jos en muista kiittää, pyytää ja kertoa, maailma sammuu ja me kaikki liukenemme jonnekin jossa kukaan ei tunnista. Jonkunhan on kiitettävä. Jonkunhan on pyydettävä anteeksi. Kukaan ei koskaan väittänyt että niin tapahtuisi. Että ihmiskunta yhtenä hetkenä surkastuisi omaan mahdottomuuteensa. En ole uskonnollisesta perheestä, mutta olen lapsesta saakka etsinyt systemaattisesti jotain suurta kokonaisuutta tai järjestelmää joka tekisi kaikesta järjettömästä […]

Salaa leikkineet

26 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 6

ajattelen / Elämä

Vuosituhannen vaihde, joulukuu 1999 Itken äidille keittiössä. Kun muut tulevat koteihinsa myöhään ja myöhemmin, yrittävät peitellä tupakanhajua vaatteisiin pyöritetyllä Rexonalla ja ihastumistaan alkeellisella välinpitämättömyydellä, minä yritän parhaani mukaan hahmottaa tätä uutta pelikenttää ja pysytellä sen reunamilla. Näkymättömissä. Leikin salaa barbeilla. Olen leikkinyt salaa viimeisen vuoden, sillä kukaan muu ei enää leiki. Ensi vuonna olen yläasteella, ja viimeistään silloin leikin on loputtava. Pakkohan sen on. Olen päättänyt niin. Jollei se tyrehdy itsekseen, on opeteltava ulos siitä. […]

Tunnin tekstit: irti päästämisen anatomia

23 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 8

Elämä

En enää tiedä oletko pakkomielle vai kohtaloni. Haluaisin että olisit jo muisto, jonnekin siirtynyt selvärajainen pala historiaa. Haluaisin toivoa sinulle pelkkiä hyviä, meistä irtonaisia asioita. Mutta jokainen ajatus sinusta kiertyy lopustaan minuun. Ensimmäisinä viikkoina en uskalla imuroida koska pelkään etten kuule jos soitat. Sanoin että on parempi ettet soita, ja nyt vihaan tottelevaisuuttasi. Toivon että soittaisit. Palaisit. Ilmestyisit. Kun puhun sinusta – silloin harvoin kun puhun – äänessäni on keinotekoista välinpitämättömyyttä. Yritän lausua nimesi kuin se […]

Kiintiörakastujat

20 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 2

ajattelen / Elämä

Muistiinpanoja, elokuu 2016 Elokuun ensimmäinen. Elämme viikkoja joina kesä voi vielä ottaa uuden suunnan – tai leimautua alkamatta jääneeksi. Ihmiset kulkevat koteihinsa tihkun kastelemia katuja ja toivovat eksyvänsä. Löytävänsä kultaisena kimaltavan illan, hetken josta kaikki mukana vietävät muistot voisi veistää. Ensinäkemältä voisi ajatella ettei tällä kolmen kuukauden sadekuurolla ollut mitään tähdellistä annettavaa. Ehkä niin. Ehkä tämä puolilämmin harmaus tuonut minun elämääni niitä seikkailuja joita helteisiltä illoilta odotin. Luottoni on ropisevien viikkojen myötä siirtynyt muihin elämiin. Tuolla […]

T: Iskä

17 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 2

ajattelen / Elämä / Suhteet

Aina kirjoittaessani jotain melankolista ja rakkauteen liittyvää – fiktiotakin – sama tapahtumaketju toistuu. Isäni laittaa viestin, jossa näennäisen huolettomasti kysyy kuulumisiani. Hän tekee kaiken sen niin tutusti, niin varovasti, kuin pelkäisi rikkovansa ainoan tyttärensä. Ensin hän odottaa noin vuorokauden. Sitten kysyy. Ehkä ajattelee etten huomaa asioiden keskinäistä suhdetta. (Rakastan sinua isä.) Useimmiten vastaan ylikorostetun rennosti että kaikki on oikein hyvin. Tiedän että hänen on vaikeaa uskoa sitä, sillä tarinoideni minä-kertojat ovat lähes poikkeuksetta surumielisiä. Kai […]

Valehtelija

16 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 3

ajattelen / Elämä

Aurinko valuttaa viimeiset paksut säteensä syyskuun päiviin, valo maalaa kultaisia kulmikkaita olohuoneen lattiaan. Kasvi pudottaa lehtensä. Saatoin nukkua pitkään. Saatoin juoda pienen pullon viiniä yksinäni ennen nukkumaan menoa, ilman aikomustakaan jakaa sitä kenenkään kanssa. Saatoin valehdella juhlissa että minun on mentävä, enkä voi jäädä juomaan kuohuvaa. Saatoin sanoa jotain väsymyksestä, antibioottikuurista ja pitkästä viikosta, lyödä kämmenillä polviin ja nousta. Todellisuudessa halusin juoda viinini yksin ja tanssia. Valehtelen yllättävän paljon. Kylvän pieniä, pehmentäviä puolitotuuksia. Merkityksettömiä yksityiskohtia. […]

Tunnin tekstit: kuiskaa minulle vielä

15 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 2

Elämä / Suhteet

Elokuu Viinilasin kylkiin painautuneista sormenjäljistä pystyi päättelemään että olimme istuneet siinä jonkin aikaa. En tiennyt mihin olin katsonut, mutten ainakaan kelloon tai silmiisi. Äänesi oli pehmeä ja vahva, anteeksipyytelemätön mutta ei ylimielisellä tavalla. Näytit siltä kuin olisit voinut pyrähtää lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja minulle se kaikki oli hyvällä tavalla vähän liikaa. Puhuit rakkaudesta mutkattomasti, kysyit kysymyksiä joihin en osannut vastata. Lupasin miettiä. Kumarruit ja kuiskasit, en kuullut puoliakaan, mutta nyökkäsin. Nousit ja otit takkisi […]

Tivolikesä

12 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 4

ajattelen / Elämä

Minulla on ollut hyvin yksityiskohtaisia, tarkkarajaisia haaveita kesistä joita haluaisin elää. Monta vuotta haaveilin kesästä tivolin matkassa. Kesäkuusta elokuuhun nukkuisin ohuella patjalla huonosti ja vähän tai en ollenkaan. Ajaisin letkan mukana kaupunkeihin vain lähteäkseni niistä pois. Vilustuisin alkukesästä, polttaisin poskipääni, tervehtisin kaupunkien tuntemattomia kesälomalaisia enkä kaipaisi ketään – korkeintaan omaa rauhaa ja kotiruokaa. Jonain heinäkuisena sunnuntaina etsisin Joensuusta päivystävää lääkäriä ja vannoisin silti tekeväni kaiken uudestaan. Olisi tihkuisia keskiviikkoja kaupungeissa joista en tuntisi ketään. Pullo […]

Kielenhuoltoa kaikkensa menettäneille

2 syyskuun, 2018

by Laura Tähkävuori

comments 9

Elämä / Suhteet

Haluaisin puhua sinusta kuin olisit vielä tässä. Et ole. Sinusta tulee muisto. Aamut, armolliset unohduksen sekunnit heti heräämisen jälkeen. Ensimmäinen silmäys – ainoa kevyeksi jäävä – paperinohut hetki ennen muistamista. Ja heti seuraavassa hetkessä kaikkialle tulvan lailla leviävä epätoivo, mykäksi tekevä pakokauhu. En pääse luoksesi enää – en elävänä, enkä mitä todennäköisimmin kuolleenakaan. Toivottomuutta on vaikeaa kuvailla, sillä ei ole ääriviivoja eikä loppua. Kuin heräisi tuhantena aamuna pudoten. Osumatta. Ensimmäisenä haudataan preesens. Kaikki yhteinen […]