Väkevää elämää

Processed with VSCO with f2 preset

 

Ystäviltäni on viime päivinä tipahdellut kysyviä viestejä. Miten menee? Viestien ohuen pahoittelevasta sävystä vasta muistan: aivan, se syöpä. Tapojeni vastaisesti kirjoitin kaiken ulos ennen kuin varsinaisesti kerroin kenellekään; kirjoitin siltä istumalta, tuuppasin tekstin ulos, suljin läppärin kannen, enkä ole juurikaan availlut sitä sen koomin.

Huonojen uutisten jälkeen on aina yhtä vaikea jatkaa kevyellä, tai edes keskikevyellä linjalla, selitellen miksi joidenkin asioiden äärelle ei juuri nyt huvita jäädä. Tekee mieli tarttua aiheista kevyimpiin, puhua asioista joista kukaan ei jaksa väitellä.

Kysyjille tiedoksi: voin ihan hyvin. Kuten myös äitini. Niin hyvin kuin nyt huonojen uutisten kanssa voi elää. Siellä ne kulkevat, mukana päivien reunoilla. Mielen kulmassa mutteivät tiellä, tietoisuuden taitteessa. Asioina jotka muistaa nukahtaessaan.

Syöpä ei ole asia josta haluaisin vuolla kehykset joista käsin katsella kaikkea. Olenko katkera? En – miksi olisin? Mitä se tarkalleen ottaen auttaisi? Olen nähnyt tarpeeksi läheltä mitä sukupolvien läpi tihkuva katkeruus ihmisille tekee, ja kuinka vanhat vääryydet heijastuvat haamukipuina vieraissa elämissä vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Aivan kuten pöytätavat ja iltarukous, myös muiden syyttely ja huono häviäminen periytyy.

Aikoinaan kun elämä runnoi toden teolla, kävin äitini kanssa kullanarvoisen keskustelun, jonka loppusanat olen tatuoinut aivojeni sisäpinnalle. ”Elämä ei ole helppoa – mutta kuka tarkalleen ottaen on väittänyt että sen pitäisi olla?”

Niin. Elämä ei ole reilua. Elämä ei myöskään ole epäreilua. Elämä vain…no, on. Ja juuri tämä on vaikeinta hyväksyä; että saamme välillä pahasti pataan vaikka meillä olisi kuinka paljon taistelutahtoa. Harvempi meistä haluaa sairastua, velkaantua tai erota. Ja silti niin tapahtuu. Salaa toivomme että jollain mystisellä tavalla me olemme ne onnekkaat jotka kaiken sen onnistuvat välttämään. Ehkä juuri meillä on salainen syntymäkoodi jonka avulla selviämme elämästä pahemmitta vammoitta. Ehkä juuri me olemme ne joihin paha ei yltä. Ne jotka elävät keskiarvoisen onnellisina ja pysyvät poissa sanomalehtien otsikoista ja sytostaattihoidoista.

Höpön löpön.

Sitä sattuu ja se sattuu. Ja juuri se tekee elämästä väkevää, vähemmän vähäpätöistä.

 

 

Laura

 

7 Comments

  1. Näin se on. Kukaan ei ole luvannut meille mitään muuta kuin tämän, mitä on ja tulee. Ainoa, mitä voimme, on elää jokaisen päivän alusta loppuun – niin kauan kuin niitä riittää. Jos onnistumme suurimman osan ajasta jollakin tavalla nauttimaan matkasta, niin siinäpä se elämä tarkoituksineen sitten onkin. Näin minä ajattelen.

    Halaus.

    Tykkää

  2. ”Elämä ei ole helppoa – mutta kuka tarkalleen ottaen on väittänyt että sen pitäisi olla?”, kuinka nuo sanat kolahtivatkaan jonnekkin oikein syvälle. Täytyy vain nauttia elämästä sellaisenaan ja elää hetkessä, koska niitä elämisen arvoisiakin hetkiä on, paljon. Kirjoita niin kevyestä tai painavasta asiasta kuin haluat. Sanasi ovat kolahtavia, tunteita herättäviä ja etenkin koukuttavia! Löysin blogisi aivan vasta, tällä hetkellä olen lukenut sitä viime kesään asti, ei vain pysty lopettamaan. Ja kuinka hauska sattuma törmätä postaukseen Raahesta, kotikaupunkini!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s