Täällähän me

Rotonda

 

Kappas.

Kitkutin uuden sivuston sytyttämistä kuukausikaupalla. Venytin ja vitkuttelin, keksin mitä mielikuvituksellisempia tekosyitä joissa syytin vuorotellen kiirettä, elämää ja huonoa selkää siitä ettei mitään tapahtunut. Olen tottunut siihen että maailmankaikkeus ripottelee tielleni tasaiseen tahtiin sattumia ja onnenkantamoisia, ja minun vaatimattomaksi osakseni jää vain valita itselleni sopivimmat. Niinpä odottelin. Ei mitään. Vaihdoin painoa jalalta toiselle ja tiirailin molempiin suuntiin. Ei vieläkään mitään. Ei edes hentoista tuulenvirettä.

Universumi on rikki. Itse pitää kaikki tehdä.

Olen hyvä hyvä haluamaan, mutta umpisurkea päättämään. Rakastan valinnanvapautta ajatuksen tasolla, mutta vihaan sitä käytännössä. Maailmani olisi täydellinen jos voisin valita aina kolmesta riisutusta vaihtoehdosta. Minimalistisessa todellisuudessani munakas olisi pelkkä munakas, eikä kuudella eri paistoasteella ja kymmenellä täytevaihtoehdolla lihotettu gastronominen taidonnäyte. Siellä minä elisin, pienessä suljetussa maailmassani jossa asiat joko olisivat tai eivät olisi. Maailma ilman rastitettavia laatikoita! Maailma ilman alasvetovalikoita! Sitä se vapaus kuulkaa on. Mutta tämä rajattomien valikoimien varaan rakennettu nykymaailmamme ei valitettavasti toimi niin, ja tästä syystä olenkin viettänyt lukemattomia tunteja elämästäni Prisman karkkihyllyllä. Niin paljon erilaisia salmiakkeja.

 

LefkosPirgos

 

Kun aloin pohtia blogin siirtämistä uudelle alustalle, ahdistuksen aalto huuhtoi lävitseni; olisi niin paljon valittavaa, kerta kaikkiaan liikaa. Fontit! Värimääritykset! Kirjainten korkeus ja koukeroisuus! Kuvien leveydet, asettelu ja muu hienosäätö alkoi jälleen kerran tuntua täysin toissijaiselta, vaikka juuri näiden asioiden takia halusin asemapaikkaani alunperin vaihtaa. Sillä kun joudun valitsemaan, haluan valita kerralla oikein. En siksi ettenkö kestäisi olla väärässä, vaan siksi ettei mielenterveyteni kestä korjausliikkeiden sarjaa. Visuaalinen hinkkaaminen muodostaa itseään ruokkivan tyytymättömyyden rotaation: kun yksi elementti sivustolla on saatu kuntoon, aiemmin valittu alkaa näyttää tunkkaiselta. Syntyy virtuaalinen dominoefekti, jossa jokainen pikkumainen säätö vaikuttaa kokonaisilmeeseen psyyken rapauttavalla tavalla. (Tästä syystä en voisi ikinä, koskaan, milloinkaan rakentaa taloa. On tuhat kertaa helpompaa muuttaa jonkun jo tekemien päätösten keskelle ja alkaa karsia, kuin aloittaa nollapisteestä ilman yhtäkään suuntaviivaa.)

Niinpä tein sen minkä ihminen tekee äärimmäisen harvoin ja vain äärimmäisessä hädässä, ja Laura Tähkävuori äärimmäisen usein ja äärimmäisessä laiskuudessa: pyysin apua. Halusin valmiiksi paketoituja vastauksia ja selkeitä kokonaisuuksia, en yhtäkään lausetta jossa esiintyy sanapareja kuten puolensa ja puolensa, vähän riippuu, ihan miten ite tykkää tai toisaalta. Enhän minä tiedä mistä minä tykkään, sehän tässä perimmäisenä ongelmana on! Senhän takia me olemme tässä, hukassa valkoisella alustalla! Ahdistusta sykkien käännyin ihmisen puoleen joka on ystävänä, neuvonantajana sekä kirjoittajana ilahduttavan suorapuheinen ja jonka blogi on ulkoasultaan kaunis ja toimiva. Konsultoin tietysti itse Minna Mänttäriä. Lähestyin häntä lähettämällä passiivis-aggressiivisesti värittyneen kysymyspatteriston joka alkoi kirosanoilla, vetosi mielenterveydellisiin riskeihin, ja päättyi lopulta suoraan kysymykseen siitä olisiko mahdollista että…no en mä tiedä…kopioisin kaiken.

Mänttäri vastasi: NO TOTTA KAI.

Ja niin olemme nyt tässä. Kauniilla, lähes identtisellä pohjalla, Mänttäri ja minä. En aio puolustella tekoani. Jos olisin jäänyt yksin hinkkaamaan teemojen ja fonttien kanssa, saisitte todennäköisesti lukea tekstejäni seuraavan kerran kun presidentin kuopus menee kouluun.

Tervetuloa siis tänne, kaikki te. Keitäs tänään on paikalla?

Mitä uutta, puhdin lisäksi siis? Etusivun oikeasta laidasta löydätte nyt linkit blogin facebook-sivulle ja instagramiin. Vasempaan valikkoon ilmestyy pian tietoa siitä kuka olen, mitä teen, ja miten minut tavoittaa (lähipiirini vastaus: huonosti). Kysymyksistä ensimmäiseen olen jälleen kerran vimmatusti yrittänyt etsiä vastauksia lähikuukausina (se kriisi, muistatteko?), ja olen viimein tullut jonkinasteiseen tulokseen siitä kuka saatan olla. Siitä lisää huomenna.

 

Laura

 

 

16 Comments

  1. Silmät sikkarassa ja innoissani tulin heti tänne, kun linkin instagrammissa bongasin. Ulkona on niin kirkasta, että tunsin huonoa omatuntoa nukkuessani näin pitkään. Pitäisiköhän olla jo hiihtämässä, siivoamassa, kauppaostokset tehtynä.. Taidan aloittaa kahvilla..

    Niin ja valkoinen on hyvä. Kuin tyhjä paperi joka odottaa, kun itsestä tuntuu että sitä voisi täyttää. Se on armollinen hiljaisuudessaan, eikä olemuksellaan kerro että on eri mieltä kuin kirjoittaja.

    Tykkää

  2. Minä, minä! (Olen paikalla siis.)

    Valinnanvapaus on kyllä välillä ihan hanurista (muutenkin kuin sote-uudistuksen yhteydessä). Ravintolassa olen aina kiitollinen kasvissyöjyydestäni, koska en muuten ehkä ikinä saisi tilattua. Ruokakaupasta taas luultavasti poistuisin ostamatta mitään, jos ei olisi kauppalistaa. #rankkaelämä

    Tykkää

  3. Mä näin instassa jo eilen? toissapäivänä? että nyt olis uus sivu auki. En klikannut, vaan odotin vapaapäivän aamua, mutta myönnetäänpä, että on jo yli puolenpäivän. Keitin teetä ja tässä nyt oon. Hei jee, tää on tosi hyvä!

    (Aiheen vierestä: raivostuttavat sanaparit. Just toi toisaalta! Ärsyttää kun kaikki sanoo toisaalta ja toisaalta, vaikka sen pitäisi olla yhtäältä ja toisaalta.)

    Tykkää

  4. Valkoinen, minimalistinen, toimiva. Tykkään, vaikka useimmiten luenkin RSS-lukijan kautta. Itse olen täysin erilainen, tykkään pikselinviilauksesta ja kaikesta muustakin usein täysin hyödyttömästä näpertelystä – sellaisesta mistä kukaan muu ei varmaan edes huomaisi eroa, mut itselle se on tosi rauhoittavaa ja tyydyttävää kun saa jonkun asian (tekstinpätkä, kuva, blogiartikkeli, mitä vain) _just_eikä_melkein_ sellaseks että se tuntuu itsestä täydelliseltä. Tietysti voisi ajatella että sen energian käyttäisi esim. juuri sen sisällön luomiseen eikä turhaan hiomiseen..

    Tykkää

  5. Olen huojentunut. Edellisen postauksen jälkeen tuli vain ilmoitus, ettei blogia enää löydy ja säikähdin perin pohjin että lopetit kirjoittamisen… Ajattelin, että tyylikäs ja dramaattinen lopetus, kun mitään ei jäänyt luettavaksi.

    Ja älä huoli. En kaipaa dramatiikkaa! Onneksi polkuni toi jälleen kirjoitustesi luo.

    Tykkää

    1. Täällä ollaan, ihanaa että löysit tänne! En ole ollut kovin aktiivinen pitämään huolta siitä että kaikki osoitteet päivittyvät nyt oikein ja tuovat perille. Mutta nyt ainakin vanhojen polkujen pitäisi tuoda tänne!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s