Mitä pakata tulevaisuuteen

 

 

Olen tässä ajatellut. Voi jeesus joku miettii: Tähkävuori on taas  a j a t e l l u t. Mutta asian ääneen sanomisella on aivan erityinen merkitys, sillä mennyt kesä on opettanut että ajattelulle ei todellakaan aina ole aikaa. Ainakaan sellaiselle ajattelulle josta elän ja maailmankuvani rakennan. Jokin muu kiilaa näissä kiireen pingottamissa kuukausissa aina pohdintojen edelle; menneet, tulevat, jo olleet, mahdollisesti menneet, mahdottomiksi luokiteltavat.

Menneet, menneet, menneet.

Sanovat että meitä on kolmea sorttia: menneessä, nytissä ja sittenissä eläviä. Voi luoja kuinka haluaisin sanoa eläväni tässä, tai edes puoliksi huomisessa. Ehei. Elän eilisessä, aina vaan viime viikossa, vuodessa, vuosikymmenessä. Nostan kädet tasaisin väliajoin ilmaan ja vannon olevani jälleen kerran kaikesta VAPAA. Vaan silti huomaan salaa raahaavani onttoa roskaa mukanani; muiden jo jättämiä hetkiä, terävien alkujen tylpäksi pyöristyneitä loppuja. Ajan ohueksi kaivertamia keskusteluita jotka pysyvät elossa ainoastaan koska hilloan niitä aivokuoreni alla suojassa tuulelta. Siirtelen vastaväittäjän pöydälle jättämiä murusia vielä vuosienkin päästä, kyllästytän itseäni ja muita.

Hohhoijakkaa.

Suhtaudun tulevaisuuteen kuin halpaan äkkilähtöön. Matka on maksettu, toivottavasti kohde on kiva tai ainakin sopivan siisti. Tottakai toivon yllätystä. Kuka hölmö nyt ei? Raavin hajamielisesti kasaan kaikkea enkä mitään, kun en tiedä mitä kaikkea tarvitsen mukaan eilisestä tai edes tästä hetkestä.

Laura

3 Comments

  1. Moikka Laura. Saan sun kirjoituksista todella paljon. Tää on just sitä mitä oon huomannut tekeväni nyt jo liian monta vuotta. Puit sen vaan niin kauniisti sanoiksi. ”Vaan silti huomaan salaa raahaavani onttoa roskaa mukanani; muiden jo jättämiä hetkiä, terävien alkujen tylpäksi pyöristyneitä loppuja. Ajan ohueksi kaivertamia keskusteluita jotka pysyvät elossa ainoastaan koska hilloan niitä aivokuoreni alla suojassa tuulelta.”
    Terävien alkujen tylpäksi pyöristyneitä loppuja. Ehkä toivon että muut muistaisi menneestä saman. Tuskimpa!

    Kiitos Laura että kirjoitat ja kuvaat.

    T. Heidi

    Tykkää

  2. Voi mikä ihana kommentti, kiitos Heidi.

    Haluaisin niin kovasti olla menneistä kevyt, taakseni jättäjä. Vaan niin sitä huomaa kantavansa niska vääränä kaikkea moskaa. Muille kevyttä ja jo unohtunutta, itselle lyijynpainoista. Turhaa ja typerää.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s