Puhelinkerho
Olen puhunut paljon puhelimessa lähiaikoina. Puhunut ja kuunnellut. Vanhemmuudesta. Venyneistä vauvavuosista, äitiyden väsyttävän fundamentaalisesta luonteesta. Keuhkoja puristaneesta painosta joka katosi kun tajusi ettei haluakaan olla kenenkään äiti, vaikka luuli aina haluavansa. Nyökytän ääneti. Orastavasta alusta, haparoinnista. Siitä ohuesta, sietämättömästä epävarmuudesta, joka on totta vain kahden vasta tavanneen välillä. Unenomainen, sydänalassa ponnisteleva pehmeä pelko toisen kaikkoamisesta juuri sillä hetkellä kun mikään ei ole vielä kunnolla alkanut. Kellutaan kiinni toisessa vailla suurempaa tahdonvoimaa, luvataan kuitenkin pitää kiinni […]