Samaan tahtiin kävelijät

 

Kävelin kotiin. Oli pissahätä, joten harpoin muutenkin reippaaseen tahtiini nähden ennätysvauhtia. Edessäni kävelevän vanhemman miehen selkä lähestyi, ja lopulta saavutimme lakipisteen jossa kävelimme lähes synkronoidusti metrin päässä toisistamme.

Jokaisen suomalaisen arkipainajainen: samaan tahtiin kävelijät. Hiljaiset hetket hisseissä vielä kestän, mutta samaan tahtiin tallustaminen tuntemattoman peesissä on kamalaa. Tulee pakottava tarve joko kiihdyttää tai jarruttaa omaa tahtiaan niin, että etäisyys kasvaa jälleen siedettäväksi. ETTEI SE VAAN LUULE ETTÄ MÄÄ SEURAAN SITÄ.

Tilanne oli hankala, lähes sietämätön. En voinut kiihdyttää vauhtiani, koska pissahätä, enkä missään nimessä hidastaa, koska pissahätä. Niinpä käpöstelimme hyvän matkaa kiusallinen metri välillämme, kunnes mies vilkaisi minua olkansa yli. VOI LUOJA NO NYT SE SITTEN OIKEASTI LUULEE ETTÄ MÄÄ SEURAAN SITÄ.

(Näin jälkikäteen ajateltuna en ehkä näyttänyt kauppakasseineni Interpolin etsintäkuuluttamalta ihmisseuraajalta, mutta siltä minusta siinä hetkessä tuntui. Kun ihminen on hankalassa tilanteessa rakko täynnä ureaa, realismille ei jää tilaa.)

Rikkoakseen kiusallisuuden, mies katsahti minuun hyväksyvästi hymyillen ja aloitti:

”On kyllä kauheesti kadulla pölyä.”

Helpotuksesta huokaisten vastasin korostuneen innostuneesti: ”No niin kyllä on!”

Pidättelin pissaa ja pidin pitkästyttävän mutta hengästyttävän yksitoikkoisen monologin pölystä, keväästä, ympäröivistä taloista ja teistä. Mies nyökkäili vastaukseksi. Kävelimme hetken aikaa vierekkäin hiljaa. Sitten hän tokaisi: ”Mutta hyvää kevättä joka tapauksessa.” Ja siinä se oli: minun lähtölaukaukseni. Kuin yhteisestä sopimuksesta mies hidasti tahtiaan ja päästi minut jatkamaan. Tartuin viestikapulaan kuin pelastusrenkaaseen, ja kiihdytin kotiin taakseni katsomatta.

Laura

13 Comments

  1. Hauska anekdootti, mutta epälooginen. Jos miehen selkä lähestyi, saavutit häntä. Kävelit nopeammin. Samaa tahtia jatkamalla olisit voinut edetä ohi. Hidastit siis hänen takanaan. Ei ihme, jos säikäytti! Hauskaa kevättä. 🙂

    Tykkää

  2. Voi, samaistun niin. 😀

    Mulla on yksi vakituinen samaan tahtiin kävelijä: jäädään aika usein samalla bussipysäkillä pois ja kävellään saman taloyhtiön pihaan. Onneksi ei sentään asuta samassa talossa, koska se olisi jo liian hirveää. Luontainen kävelytahtimme olisi täysin sama, jollei korjausliikkeitä tehtäisi. Koskaan ei vaihdeta sanaakaan, ei edes tervehditä. Olen joskus yrittänyt hakea katsekontaktia, jotta voisimme tunnustaa tilanteen absurdiuden, mutta kanssakävelijä on vielä ahdistuneempi tilanteesta kuin minä ja välttelee katsettani. No, minä olen päättänyt hidastella, ihan tarkoituksella. Bongaan tyypin jo bussissa ja jään venkoilemaan bussipysäkille, kun hän aloittaa matkansa. Seuraan perässä, turvallisen etäisyyden päässä.

    Tykkää

  3. Pyöräillessä mulle tulee eteen näitä samaan tahtiin ajajia vain, kun polkemassa vastatuuleen (täällä tuulee melkein aina Atlantilta päin) väsynein jaloin treeneistä kotiin. Eteen ilmestyy toinen pyöräilijä, joka ajaa just sitä vauhtia, että ei viitsisi ohittaa, mutta toisaalta ärsyttää, kun se on siinä suoraan nokan edessä eikä ainakaan aja yhtään mua kovempaa. Sitten aina hetken mietittyäni kiihdytän sen ohi ja veren maku suussa sotken menemään, ettei se vaan ohita puolestaan mua, koska sehän olisi NOLOA. Huoh. Enkä ole edes kilpailunhaluainen tyyppi! Tuleepahan varmistettua mojovat jähit.

    Tykkää

  4. Jotenkin ihanan TAMMPERELAINE ja inhimillinen kirjoitus, eihän tähän voi kuin hymähdellä hyväksyvästi – tää on niin tätä. Ja jotenkin ihmeen kaupalla näistäkin tilanteista selvitään ja elämä jatkuu (tirsk).

    Yksi tosi paha on kyllä myös motarilla ajaessa täysin samaa vauhtia edellämenijän kanssa (ja jollain oudolla logiikalla hänetkin saa kyllä kiinni mutta ohi ei pääse, ei millään). Et voi jäädä roikkumaan takapuskuriin, mutta kun yrität päästä ohi niin eipä onnistu sekään – ellet sakkojenkin uhalla nosta omaa ajonopeuttasi, mikä on pakko tehdäkin viimeistään siinä vaiheessa kun joku sporttiautokuski turhautuu tähän vartin kestäneeseen ohitustilanteeseen.. ups.

    Ei muuten mitään helppoa hommaa tää suomalaisuus.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s