Välähdyksiä

 

 

Pidempien kirjoitustaukojen jälkeen tekee mieli – tulee suoranainen tarve – aloittaa näyttävästi. Kuin peitelläkseen poissaoloaan.

Joten pitemmittä puheitta: MORTONKI!

Vaan missäpä minä olisin ollut; samoissa pyjamissa, lakanoissa, kahvihuoneissa ja kylpyhuoneen peilin edessä. Kaikki on pitkälti samaa, mutta ajatusten alla väreilee uusi pohjavire. Luulen että se liittyy vuoden lähenevään taittumakohtaan sekä vastikään tapaamiini ihmisiin. Se on sekoitus juuri oikealla hetkellä lausuttuja sanoja, historian tapahtumaketjuja joiden merkitys keriytyy auki vasta nyt, vuosien jälkeen.

Semmoinen laittaa ihmisen ajattelemaan.

Mutta. Ei keskitytä uusiin pohjavirtauksiin nyt – en halua tyrehdyttää tätä analysoimalla. Kaihdan ohueksi kuluttavaa puhkiselittelyä niin kirjallisuudessa kuin elämässäkin.

Puhutaan siis muista asioista.

Vaikkapa lumesta. Joo! Lumi on hyvä. Hassasin rahani uuteen talvitakkiin ja kenkiin vain kuullakseni että talvi pitää nyt hyvin ansaitun taukonsa (nykyolosuhteissa yli viikon kestävä lumipeite lasketaan saavutukseksi) ja loska tulee sijaistamaan. Noh, olenpahan valmistautunut jahka pakkaset palaavat.

Lumesta naama-asioihin. Olen kärsinyt aknesta vuosia, ja sanon nyt ääneen sen, mitä ei karman lakien mukaan kannattaisi ehkä sanoa: vaikuttaisi siltä että iho on rauhoittumassa. Lieneekö syynä laskeneet stressitasot, litrakaupalla hörpitty MSM vai tetriksen lailla rakennettu pulloarsenaali, mutta iho ei oireile enää niin paljon kuin ennen. Vallankumouksellinen huomio on ollut se, että hengittävä meikkipohja itse asiassa suojaa ihoa ulkopuolisilta ärsykkeiltä, eikä siis toimi ainoastaan kosmeettisena maskina tukkien ihon loputkin terveet alueet. Olen aina ajatellut, että meikitön iho voi paremmin kun se saa hengitellä rauhassa, mutta ilmiö on omalla kohdallani itse asiassa päinvastainen; meikitön iho ottaa vastaan viiman ja kuivan sisäilman, ja sitten mielenosoituksellisesti kukkii kiitokseksi. Päivittäisen pohjan kanssa naama on pysynyt silminnähden paremmassa kunnossa.

Huomaan että tästä tekstistä ei ole tulossa mitään. Pistetään kuluvan keskiviikon piikkiin.

Paljon on asioita kerrottavana, mutta asiat hakevat päässä paikkaansa. Tekstit odottavat kirjoittajaansa, kirjoittaja kadonnutta aikaa. Miten tuntuukin että marraskuun vuorokaudet ovat pimeydessään myös ajallisesti lyhyempiä – kuin alusta ja lopusta olisi leikattu muutama tunti pois. Mitäpä me niillä, keskenään yhtä hämärillä minuuteilla. Tunneilla. Päivillä. Menen iltaisin nukkumaan jo kymmeneltä, herään viideltä ajattelemaan. Nukahdan ja kun kello viimein herättää, tuntuu kuin olisi myöhässä jostain. Omasta ajatuksenjuoksusta ehkä.

 

Laura

10 Comments

  1. Mä olen ollut koko syksyn omasta ajatustenjuoksustani myöhässä, en vaan tajunnut sitä ennen kuin sanoit sen nyt ääneen. Tätä on tänään liikkeellä.
    Ja jotain muutakin tässä jutussa oli, sellaista mikä rauhoitti ja lohdutti yhtä aikaa. Oot ihana.

    Tykkää

  2. 🙂 ok! No, just. Ei toimi mulla :/ oli pakko kysyy kuitenkin. Hmm… mulla ei kuivu enää, kun siirryin aivan ihanaan Avocadoöljyyn Marja Entrichin tuotesarjan tiimoille! Kokeile! Ja sinne on tullut uutuuksista mm voiteena Koivumahla&Ruusunmarjavoide. Käsittämätön tuote ☆
    Ps. Mä toin sulle tuliaisia espanjasta, mutta en saa niitä luurista tänne 😀 Yritän tässä vielä toisella kertaa!

    Tykkää

  3. Moi,

    Luen harvoin blogeja ja vielä harvemmin kommentoin niitä. Tällä kertaa poikkeaminen viimeksi mainitusta on välttämätöntä.

    Löysin blogisi gradun-välttely-surffauksen tuloksena tällä viikolla. Todennäköisesti hain Googlesta jotain asiaa X, päädyin blogiin X josta päädyin blogiin X ja niin edelleen. Mutta tuon välttely-surffauksen tuloksena sinun tekstisi odottivat yhdessä välilehdessä huomiotani.

    Kirjoituksissasi on jokin juuri tähän elämäntilanteeseeni sopiva kehoitus rauhoittua, kuunnella, katsoa ja nähdä. Luin ensimmäisellä kerralla useita kirjoituksiasi. Niin monta, että menin aivan liian myöhään nukkumaan. Mutta olo oli kuin olisin lukenut jotain hyvää runokirjaa, joka käsittelee arjen pieniä huomioita ymmärtäväisen lempeällä otteella. Oli hyvä mieli. Tallensin blogisi kirjanmerkkeihin sekä tietokoneelle että puhelimeen.

    Palasin nyt kolmatta tai neljättä kertaa lukemaan tekstejäsi. Osan olen lukenut jo kahteen kertaan. Nyt jään odottamaan uusia.

    Kiitos että kirjoitat, tekstistäsi tulee hyvä olo. Sinulla on kaunis tapa kertoa.

    Tykkää

  4. Nyt mua ihan todella hävettää että olen antanut näin kauniiden sanojen roikkua täällä vailla vastakaikua päivätolkulla. Joten ihan alkuun: kiitos ja anteeksi.

    Gradupakoilu, se siintää meikäläisenkin tulevaisuudessa. En uskalla vielä edes ajatella asiaa. Joten suuri kannustava taputus selkääsi lähtee täältä n-y-t.

    Olen äärimmäisen onnellinen että löysit tänne – vaikkakin se tapahtui ehkä koko blogihistoriani hiljaisimmassa vaiheessa – ja että viitsit jättää näin kauniin kommentin. Tiedän kuinka paljon helpompaa on vain lukea kuin jättää jälki itsestään. Siis kiitos. Luin tämän kommentin heti kun se ilmestyi, ja sillä oli todella suuri iloarvo. Lukijoiden sanat ovat niitä joilla näistä suvantovaiheistakin päästään eteenpäin.

    Kiitos kun olet täällä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s