Myönnettävä on

Asioita jotka ovat totta, mutta joita en haluaisi myöntää:

1. Rukkaskelit. Kylmät sormet, kylmät varpaat. Jotain ääreisverenkierrostani kertonee se, että olen saanut kahtena viime jouluna mielitietyltäni lahjaksi kuvassa näkyvät Samujin nahkarukkaset sekä Hästensin jättimäiset unitöppöset (esiintyivät täällä).

2. Yrityksistäni huolimatta huomaan edelleen inhoavani keskusteluohjelmia. En vain kykene katsomaan vierestä, kun ihmiset puhuvat toistensa päälle. Kaikilla on tärkeintä asiaa ja juontajat yrittävät parhaansa mukaan pinota puheenvuoroja tetrismäisesti, siinä harvoin onnistuen. Lopulta keskustelijoita käsketään kuin päiväkotilaisia (Nyt pitää lopettaa, Keskustelu seis, No niin, no niin! Jari! Päivi! Teemu! Tanja! Nytnytnyt!), kaikki mekastavat ja mistään ei tule jumalauta mitään. Tämä oman elämänsä diplomaatti tempoo ahdistuneena kotisohvalla, ja päätyy lopulta katselemaan Amerikan kovimpia keräilijöitä.

(En pystynyt taaskaan katsomaan A2-iltamasta kuin kolmasosan. Lukittauduin makuuhuoneeseen siinä vaiheessa kun Jari Sarasvuo alkoi isällisesti ojentamaan Li Anderssonia. Ei pysty.)

3. Pyytelen aivan liian paljon anteeksi. Turhaan. Anteeksi on varmasti viiden käytetyimmän fraasini joukossa. Pyydän anteeksi että olen myöhässä, että tulinkin jo nyt, etten ole soittanut, että soitin niin monta kertaa, että join kahvipannun viimeisen kupin, että join kahvipannun ensimmäisen kupin, että en ymmärtänyt mitä vastapuoli tarkoitti, ettei vastapuoli ymmärtänyt mitä mitä tarkoitin, ja niin edespäin ja niin edespäin. En tajua miten ihminen ehtiikin olla koko ajan niin helvetin pahoillaan kaikesta. Turha syyllisyydessä marinoituminen vie hitosti energiaa, eikä krooninen itsensä piiskaaminen hyödytä ketään.

Odottelen tässä juuri syysvierasta saapuvaksi. Ehkä ainaisen pyyhkimisen, pyykkäämisen, hinkkaamisen ja imuroimisen sijaan laitan nyt vaan musat soimaan ja tanssin pitkästä aikaa olohuoneen lattialla.
Enkä muuten pyydä naapureilta anteeksi.

 

Laura

9 Comments

  1. Kohta 1: mulla villasukat käytössä 365 päivää vuodessa ja lapasia täytyy aina olla vähintään kahdet päällekkäin. Muuten ei tuu mitään. Kohta 2: Aargh, todellakin. Mä muuten tykkään Amerikan kovimmista keräilijöistä. Jotain hyvää siis surkeissa keskusteluohjelmissakin: ne johtavat parempiin katselukokemuksiin muilla kanavilla. Ja kohta 3: samaistun tähänkin.

    Summa summarum: niin samistelua taas, ettei oo tosikaan. 🙂

    Tykkää

  2. Mulla töppöset ja lapaset toimii lähinnä peittävinä, ei lämmittävinä. Hauska ristiriita on se, että palelen jaloista mutten kestä sitä tunnetta kun varpaita kuumottaa.
    Amerikan kovimmat keräilijät on kumma ohjelma. Mutta silti parempi kuin päällehuuto. Mikä tahansa on parempi kuin päällehuuto.

    Pus!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s