”No niin” mies sanoi

  ”No niin, no niin” mies keskeyttää naurahtaen, kun puhun palkkaeroista ja patriarkaatista. ”Käyt taas aivan ylikierroksilla” hän jatkaa, ja ympärillemme laskeutuu outo, heikosti latautunut hiljaisuus. Hän on ystäväni. Olen käynyt näitä keskusteluita väsymättä ja väsyen vuosia. Hinkkaamme kupliamme vereslihalle saakka, ja joskus luovutamme suosiolla. Minun ei tarvitse lähteä minnekään puolustamaan ajatuksiani; riittää että käyn töissä, […]

2017 – 2019

  2017 Istun ystäväni kanssa kahvilassa. Hänellä vaaleanroosa neule, kaunis pyöreä vatsa ja tukala olo. Minulla vain tukala olo. Ystäväni sanoo että minun on kirjoitettava. Suljettava blogi ja keskitettävä voimavarani ja aikani kirjaan. Vastaan etten halua kirjoittaa kirjaa, eikä minulla ole tarinaa. Syömme sulhaspiirakoita ja vaihdamme aihetta.   Jatkan blogia ja todistelua siitä ettei minulla […]

Katse

Keskipäivän tienoilla kävelen läpi kadunkulman, joka on yksi rakkaimmista, mutta johon enää harvoin päädyn. Kulmassa istuu poika työhaalareissa. Katson kiharaa tukkaa jolla on eittämättä oma tahto ja jota jokainen haluaa koskea. Poika nostaa katseensa sylistään ja katsoo suoraan silmiini. Katse pysähtyy ja jää, kestää niin kauan että ehdin ylittää kadun ja kääntää kasvoni pois. Katseessa […]

Haaveiden historia

  Lomallani tajuan omakohtaisesti kenestä puhumme kun puhumme kesälomalla valaistuneista. Puhumme minusta. Kolmen viikon aikana liityn salakavalasti heidän joukkoonsa: asteittain, itsestäni sivussa. Aamu aamulta tajuan olevani yhä kauempana kotoa. En liiku, mutta tulen yhä tietoisemmaksi siitä etten ole edes matkalla oikeaan suuntaan. En edes katso sinne. Odotan kaukaisuudessa liikkumatta, jähmettyneenä, aivan kuin olisin vasta tajunnut […]

Imperfektin alussa (Marialle)

  Kun Maria kertoi kuolevansa, päiviini syntyi uudenlaisia ajatuskulkuja. Hän avasi lähtönäkymän, kertoi kuinka ajan merkitys korostuu ja sitten katoaa, kuin horisontin nielaisema valo. Syiden kysely on ajanhukkaa. Kysymykset faksautuvat tyhjyyteen ja jäävät painovoimattomuuden pyörteisiin vailla vastauksia. Ei siksi että vastaukset eivät enää ehtisi perille, vaan siksi ettei niitä ole olemassa. (Tässä vaiheessa tekstiä huomaan, kuinka vaikeaa on […]

Saatot

  Kävelen hautausmaan vierttä kotiin, kun eksyneen oloinen pariskunta kysyy reittiä pienelle kappelille. Hautausmaa on suuri ja aikaa on vähän. Kysyjien äänessä risteilee huoli, minuutteihin pingottuu hätä ja myöhästymisen häpeä. Lähden opastamaan mustiin pukeutuneita, ja pian istun ruokaostosteni kanssa tuntemattomassa autossa matkalla tuntemattomiin hautajaisiin. Takapenkillä lepää yksi valkoinen ruusu. En tiedä heidän nimiään tai ketä […]

Jakamatonta

  Kuin ohut kerros mutaa olisi kuivuttuaan murtunut pois. Jollain ihmeellisellä tavalla olen pitkästä aikaa täysin paljas. Ajatukseni eivät enää suodatu, puhun suoraan ja kohti. Tunnen rakkautta, surua ja ajoittaista vanhakantaista vihaa. Turhaudun viimeiseen, ja se tekee minut onnelliseksi. Täysin mitäänsanomattomassa hetkessä itken onnesta. Kaikki ei selity kesällä. Se selittyy ajalla. Katselen keittiön pöydällä lepääviä […]

Matkaminuutteja

  Palaan reissusta kotiin. Olen väitellyt tärkeistä asioista läpi viikonlopun, tuulettanut aivojani ja käynyt hyviä keskusteluita ihmisten kanssa. Toisin sanoen olen tiristänyt itseni täysin kuiviin. Nyt haluaisin ennen kaikkea olla hiljaa ja yksin. Istun junan viidennessä vaunussa ja fantasioin syvästä hiljaisuudesta. Juuri nyt maksaisin mieluusti ylimääräistä tilasta, johon päästäkseen olisi sitouduttava täydelliseen mykkyyteen. Joku kikattaa […]

Hailuoto

  Ihmiset täällä ovat ahavoituneita, iättömän näköisiä – heidän elämänsä pituutta tai epäreiluutta on mahdotonta arvioida. He käyvät jatkuvaa vuoropuhelua meren kanssa, elävät sen armoilla ja sen kanssa. He pukeutuvat pellavaan ja tuulenpitäviin vaatteisiin, ja tuntuvat kantavan tietoa jota eivät itse tunnista salaisuudeksi. Kaduilla tuoksuu meri, jota he hengittävät väsymättä vuodesta ja sukupolvesta toiseen; täyttävät […]

Paremmin

  Lokakuu Mikään ei ole varsinaisesti muuttunut, paitsi vuodenaika ja asunnon seinien värit. Ja jokin minussa. Jokin väsyttävä, hahmoton hämärä kaventaa päivien merkitystä. Päivät kierähtävät itsensä ympäri, kellahtavat kyljelleen ja alkavat alusta. Istun sohvalla ja odotan. Viikot kuluvat ja minä niiden mukana. En tiedä onko tämä surua, ikävää vai vihaa, mutta toivon ettei ainakaan jälkimmäistä. […]